Petri, Pekka, Petra

Kotimaa

Valikko

Sää kylmenee viikonloppua kohti

Julkaistu:

Lähipäivien sää on lauha ja vaihteleva, mutta viikonloppua kohti ilmat kylmenevät, Nelosen meteorologi Anniina Törmä ennusti eilen. Itsenäisyyspäiväksi tulossa on koiranilmoja ja mahdollisesti jopa seuraava myrsky.
Tänään aamulla Etelä-Suomessa ja Lapissa on pilvistä, mutta muualla maassa paistaa aurinko. Pakkasta aamulla on muutamia asteita. Selkeillä alueilla on hieman kylmempää kuin pilvisillä. Aamuliikenteessä kannattaa olla tarkkana: pakkasyö on liukastanut märkiä teiden pintoja.

Iltapäivää kohti maan eteläisimmän rannikon yli liikkuu sadealueita, jotka tuovat tullessaan lunta tai räntää. Sää on selkeä lukuun ottamatta Etelä-Suomea sekä Itä-Lappia.

Lapissa pakkanen kiristyy hieman, ja lukemat ovat -5 ja -10 asteen välillä. Lapin itäosissa lumikuurot ovat mahdollisia ja tuuli päivällä puuskaista.

Itsenäisyyspäiväksi koiranilma

Huomenna sää pysyy lauhana ja pilvistyy entisestään. Hajanaisia lumisateita on luvassa päivällä eri puolille maata. Lännessä pilvipeite voi repeillä.

Itsenäisyyspäivänä tuulee ja sataa. Tulossa saattaa olla jopa myrsky. Ennusteessa on kuitenkin vielä epävarmuutta. Sateita on varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa, ja lumi- tai räntäkertymät ovat yli kymmenen senttiä. Pohjoisessa sateet jäävät vähäisiksi.

Lauantaina sää kylmenee ja luvassa on lumisateita. Jos edellinen päivä on kulunut räntäisissä merkeissä, ulkona liikkujan on todella syytä olla varovainen - tällöin lunta sataa nimittäin liukkaan jään päälle.

Sunnuntaiksi sää kylmenee entisestään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

    2. 2

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    3. 3

      Saara Aallon tähdittämä Suomen-keikka peruttiin – myytyjä lippuja alle 100: Näin järjestäjä selittää yleisökatoa

    4. 4

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    5. 5

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    6. 6

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    7. 7

      Nakupöksyt ovat nyt huipputrendikkäät – muistatko nämä 14 kaikkien aikojen kohutuinta nakumekkoa?

    8. 8

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    9. 9

      Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

    10. 10

      Kuvankaunis YouTube-tähti puki ylleen ”maailman rumimman” uimapuvun – auringonpalvojilta uskomattomat reaktiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    4. 4

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    5. 5

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    8. 8

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    9. 9

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    10. 10

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

    2. 2

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    3. 3

      Saara Aallon tähdittämä Suomen-keikka peruttiin – myytyjä lippuja alle 100: Näin järjestäjä selittää yleisökatoa

    4. 4

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    5. 5

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    6. Näytä lisää