Merja

Kotimaa

Valikko

Halonen jäi saarnamies Sarasvuon varjoon - "Miksi mikään ei ole muuttunut Matteuksen ajoista?"

Presidentti Tarja Halonen saarnasi Kallion kirkossa torstaina.
Presidentti Tarja Halosesta ei tullut torstai-iltana Kallion kirkossa samanlaista kassamagneettia kuin tv-kasvo Jari Sarasvuosta maanantai-iltana.

Miksi mitään ei ole muuttunut Matteuksen ajoista

Sarasvuon tähdittämä tilaisuus oli niin täynnä, että monet joutuivat seuraamaan tapahtumia kirkon eteisestä. Illassa oli suoranainen markkinameininki, kun Sarasvuo selosti rempseällä tyylillä Raamatun tapahtumia.

Vapaita paikkoja riitti

Torstai-illan työn messu oli sen sijaan harras tilaisuus. Kaikki mahtuivat kirkkoon sisään. Vapaita istumapaikkoja oli runsaasti.

Kirkossa luettiin Matteuksen evankeliumista  kohtaa, joka liittyy tuomiosunnuntaihin. Tuomiopäivänä ihmisiltä kysytään, mitä he ovat tehneet lähimmäisen hyväksi, kun tällä on ollut nälkä tai jano.

Teema antoi presidentti Haloselle tilaisuuden puhua hänelle läheisistä asioista, kuten naisen asemasta kehitysmaissa, työttömyydestä, oikeudenmukaisuudesta.

– Miksi mitään ei ole muuttunut Matteuksen ajoista, Halonen kysyi saarnassaan.

"Hyvinvointi ei kasva kansantulon kasvun mukaan"

Halonen luetteli, että samat asiat puuttuvat kuin Matteuksen aikana. Pulaa on yksinkertaisista asioista, kuten ruoasta, vedestä, asumisesta ja terveydenhuollosta.

– Kotona täällä Kalliossa, presidentti Halonen livautti puheeseen.

Hän asuu nykyisin lähellä Kallion kirkkoa.

– Köyhyys ei ole kiva asia, mutta oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa se on helpompi kestää, Halonen saarnasi.

Halonen sanoi, että on ollut pitkään tapana tuijottaa vain eri maiden kansantulolukuja. Ihmisen hyvinvointi ei kuitenkaan kasva kansantulon kasvun mukaan.

Köyhyys ei ole kiva asia

– Meille eurooppalaisille on tullut liiankin tutuksi talouskasvu, joka ei tuo työpaikkoja ja joka muutenkaan ei ole sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa”

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    5. 5

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    6. 6

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    7. 7

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    8. 8

      Video: Tässä on Pohjois-Korean ainoa hiihtokeskus – Kim Jong-unin kruununjalokivi ammottaa tyhjyyttään

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    7. 7

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa”

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    5. 5

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    6. Näytä lisää