Akseli

Kotimaa

Valikko

Tässäkö Altia-potkujen syy? Koskenkorvan myynti sukelsi 259 000 litraa

Kossuvalmistaja
Viinavalmistaja Altian hallitus antoi yhtiön toimitusjohtaja Antti Pankakoskelle potkut, koska Altian tulos on pari vuotta heikentynyt. Monikansallinen Pernod Ricard rynnii nyt vahvasti väkevien viinojen myynnissä, ja Altia ei enää yksin hallitse myyntitilastoja. Mikä petti Altialla?
Viinavalmistaja Altian hallitus antoi torstaina yhtiön toimitusjohtaja Antti Pankakoskelle potkut, koska Altian tulos on pari vuotta heikentynyt. Antti Pankakoski ehti toimia Altian toimitusjohtajana syyskuusta 2007 marraskuuhun 2013.

Altian kannattavuutta ovat syöneet markkinatilanteen heikentyminen,  markkinaosuuden lasku ja alkoholiveron korotukset. Taustalla on viinamarkkinoiden murros. Taloussanomat kertoi torstaina, että Altian hallituksen mukaan yhtiön tuloskehitys on ollut jo parin vuoden ajan epätyydyttävä. Altia tekee edelleen voittoa, mutta esimerkiksi viime vuonna voitto pieneni selvästi. Yhtiön tavoitteena on ollut parantaa liikevoittoaan 10 miljoonalla eurolla vuoteen 2014 mennessä.

Viinamarkkinat ovat olleet Suomessa pitkään kahden kauppaa, sillä Top-10 -listaa hallitsevat nykyään valtion viinatehdas Altia ja yhä vahvemmin monikansallinen Pernod Ricard - joka sai vahvan jalansijan suomalaisessa viinahyllystä ostamalla ruotsalaisen Vin & Spritin ja V&S Finlandin merkit.

Uudet haastajat vievät Koskenkorvan markkinaosuutta samaan aikaan, kun kuluttajista yhä useampi on vaihtanut viineihin. Altian Koskenkorva Viinaa myytiin vuonna 2010 melkein 4 miljoonaa litraa. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2012, myyntiä oli enää 3,7 miljoonaa litraa.  Koskenkorvan kulutus laski kahdessa vuodessa siis 259 000 litraa.

Altian viime vuosien konjakkihankinnat eivät nekään ole vielä vieneet yhtiötä toivotulla tavalla idän markkinoille.

Ketkä uhkaavat Altiaa?

Alkon myyntitilastoissa kärkeen mahtuvat vuosina 2010-2012 useimmiten Altian Koskenkorva Viina ja Leijona Viina. Niitä vastaan kilpailevat jo vahvasti Pernod Ricardin Suomi Viina, Tapio Viina ja Saunalahden Viina.

Koviksi kilpailijoiksi voivat tulevaisuudessa nousta belgialainen Wodka Magic Ice ja englantilainen Finsbury London Dry Gin. Vielä kumpaakaan ei kuitenkaan näy top-10 listalla.

Altia on viime aikoina jäänyt selvästi taloudellisista tavoitteistaan ja menettänyt markkinaosuuttaan. Altian hallituksen puheenjohtaja Matti Tikkakoski kertoi torstaina Ilta-Sanomissa, että Altian tuloskehitys on jo parin vuoden ajan ollut epätyydyttävä. Yhtiö tarvitsee hänen mukaansa uudenlaista johtajuutta, jolla tavoitteet voidaan saavuttaa haastavassa markkinatilanteessa ja toimintaympäristössä.

Altia ottaa aikalisän

Yhtiön hallitus on jo käynnistänyt uuden toimitusjohtajan haun.

Altian johtoryhmän jäsen, Senior Vice President Hannu Tuominen vastaa yhtiön mukaan toimitusjohtajan tehtävistä, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa työnsä.

Ilta-Sanomat tiedusteli perjantaina, mitkä Altian tuotteet eivät käyneet kaupaksi toivotulla tavalla.

- Kommunikoimme eilen torstaina Altian toimenpiteet ja niiden taustat. Otamme nyt työrauhan emmekä kommentoi tilannetta tämän enempää, viestintäjohtaja Anu Salmi-Savilampi kertoi Ilta-Sanomille.

Otamme nyt työrauhan emmekä kommentoi tilannetta tämän enempää.

Tilastojen kertomaa

Vodkat ja viinat 2012
Nämä olivat myydyimmät väkevät juomat vuonna 2012. Alkon myyntitilastot kertovat myynnin litroina kaudessa.

1. Koskenkorva Viina (Altia) 3 740 782
2. Leijona Viina (Altia) 3 217 365
3. Suomi Viina (Pernod Ricard) 2 574 949
4. Tapio Viina (Pernod Ricard) 1 222 722
5. Saunalahden Viina (Pernod Ricard) 717 084
6. Sisuviina (Altia) 501 794
7. Jaloviina * (Altia) 430 276
8. Dry Vodka (Altia) 404 857
9. Tasavalta Viina (Altia) 378 874
10. Jaloviina *** (Altia) 225 131

Vodkat ja viinat 2011

1. Koskenkorva Viina (Altia) 3 693 368
2. Leijona Viina (Altia) 3 448 301
3. Suomi Viina (Pernod Ricard) 2 336 676
4. Tapio Viina (Pernod Ricard) 1 620 765
5. Saunalahden Viina (Pernod Ricard) 736 584
6. Sisuviina (Altia) 574 012
7. Tasavalta Viina (Altia) 516 961
8. Dry Vodka (Altia) 398 531
9. Jaloviina * (Altia) 386 268
10. Jaloviina *** (Altia) 201 581

Vodkat ja viinat 2010

1. Koskenkorva Viina (Altia) 3 999 967
2. Leijona Viina (Altia) 3 239 032
3. Suomi Viina (Pernod Ricard) 2 322 896
4. Tapio Viina (Pernod Ricard) 1 862 845
5. Saunalahden Viina (Pernod Ricard) 787 001
6. Tasavalta Viina 705 601
7. Sisuviina 584 738
8. Dry Vodka 385 907
9. Jaloviina * 364 052
10. Saaremaa Vodka 217 461

Lähde: Alko

Ota kantaa

Juotko väkeviä viinoja joka viikko?

Kyllä 51% En 49%
Ääniä yhteensä 3755

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    6. 6

      KRP aloitti esitutkinnan valtakunnansyyttäjän toimista

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    9. 9

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    10. 10

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

    6. Näytä lisää