Armas

Kotimaa

Valikko

Ahkeruus ei enää kelpaa arvoksi

Juuri kun olemme tuudittautuneet siihen, että Suomessa on ylivoimaisesti fiksuimmat koululaiset aina hamaan maailman tappiin asti, tuleekin kylmää vettä niskaan. Ja rajusti, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan peruskoululaisten oppimistaidot ovat heikentyneet koko maassa kymmenessä vuodessa. Tason laskua on arvioitu huomattavaksi.

Mistä tämä sitten johtuu? Syiksi on ehditty tarjota jo vaikka mitä aina liian pienistä resursseista liian suuriin luokkiin asti. Opetuksenkin on vihjailtu olevan kehnoa. Opetusministeri Krista Kiuru on rientänyt jo asiantuntevasti julistamaan, että opetustapoja ja –tekniikoita pitäisi selvästi muuttaa ja lapsille pitäisi tarjota ”positiivisia oppimiskokemuksia”.

Vaatimus kuulostaa kivalta, vai mitä? Mutta pysähdytään silti hetkeksi miettimään asiaa. Ennen kuin opettajista aletaan tehdä päätoimisia viihdytysupseereita, lienee syytä kysyä, tätäkö koulut – ja ennen kaikkea lapset itse – tällä hetkellä kaikkein eniten tarvitsevat. Nimittäin mistään muusta ei ole viime vuosina niin paljon puhuttukaan kuin juuri Kiurun peräämistä ”positiivisista oppimiskokemuksista”. Kouluissa on kokeiltu jos jonkinlaista pedagogiikkaa, jotta oppilaat vain viihtyisivät tunneilla, ja opettajat on uuvutettu yhä uusilla hallinnosta työntyvillä kehittämissuunnitelmilla. Ja silti ollaan nyt tässä tilanteessa.

 

On kuitenkin mielenkiintoista katsoa, mitä Helsingin kaupunki ei pidä lapsille tärkeinä arvoina. Eli mitä listalla EI lue ja mitä sinne EI ole haluttu nostaa.

Tietenkin positiivisuus on tärkeää: jokainen meistä muistaa, miten paljon helpommin ne saksan verbit tai historian tapahtumat iskostuivat päähän, jos oppiaineesta ja opettajasta sattui pitämään. Mutta voisi kuvitella, että koulun tehtävä voisi olla opettaa myös pitkäjänteisyyttä ja vaikeuksien voittamista, jopa tylsyyden sietämistä – asioita, joihin jokainen joutuu aikuisena joskus elämässään törmäämään.

Maailma on muuttunut. Siksi koulunkin pitää muuttua. Silti kai koulun tulisi edelleen pyrkiä kasvattamaan uusia, kelvollisia veronmaksajia ja hyviä yhteiskunnan jäseniä? Vai onko tämä tavoite kadonnut?
Sitä voi arvioida nyt netissä. Nimittäin sattumalta aivan samaan aikaan kun tutkimus koululaisten osaamisen romahtamisesta julkistettiin, Helsingin kaupungin opetusvirasto haastaa kuntalaisia osallistumaan keskusteluun koulujen arvoista. Tätä varten on tehty kysely opetusviraston nettisivulle.

Opetusvirasto kertoo, että ”yhteisten arvokeskustelujen” kautta on päädytty neljään eettiseen periaatteeseen: kouluissa "pitää vaalia lapsen etua, toimia yhteisöllisesti, edistää moninaisuutta ja suunnata tulevaisuuteen”. Jotta nämä eettiset periaatteet toteutuvat, tarvitaan sitten tueksi vielä konkreettisia arvoja.

Niinpä kansalaisille tarjotaan nettisivujen kyselyssä lukuisia sanoja, joista kukin voi valita omasta mielestään tärkeimmät eli ne arvot, joiden pitäisi olla etusijalla kouluissa. Hyviä asioita on listattuna vaikka kuinka paljon: väkivallattomuus, oikeudenmukaisuus, turvallisuus, ei syrjinnälle, hyvinvointi, ystävyys... Kaikkia on sinänsä helppo kannattaa.
Ei kai yksikään suomalainen vastusta ystävyyttä tai hyvinvointia?

On kuitenkin mielenkiintoista katsoa, mitä Helsingin kaupunki ei pidä lapsille tärkeinä arvoina. Eli mitä listalla EI lue ja mitä sinne EI ole haluttu nostaa. Mitkä ovat ne sanat, joita ei anneta kansalaisille edes valittavaksi, kun pohditaan koulujen arvoja? Niitä nimittäin riittää. Osa niistä on sangen tuttujakin.

Ensinnäkin "opettajan kunnioittaminen" on opetusviraston mielestä kaikesta päätellen täysin vanhentunut ajatus. Sitä ei mainita millään lailla. Sana kunnioitus ylipäänsä vilahtaa listauksissa vain kerran, kun kysytään, miten moninaisuutta pitäisi edistää. Tässä yhteydessä yhdeksi vastausvaihtoehdoksi tarjotaan "kunnioittavaa kohtaamista".

 

Entä jos "lapsen etu" olisi vielä 2000-luvullakin se, että lapset opetettaisiin arvostamaan ahkeruutta kuten joskus oli tapana?

Helsingin kaupungin opetusviraston mielestä myös lapsen omalle vastuunotolle voi viitata kintaalla. Vastuullisuus esiintyy listalla yleisenä, kivana, eettiseltä kuulostavana arvona, mutta lapsen omaa vastuuta ei millään lailla korosteta – työnteosta nyt sitten puhumattakaan.

Sana työ on ilmeisesti lapsille lähes vaarallinen, jos opetusvirastoa on uskominen. Siitä ei näy arvolistoilla jälkeäkään.

Maailmankansalaisuus tulee listalla mainittua, mutta sen sijaan sanaa Suomi tai suomalaisuus ei kertaakaan. Tästä lienee pääteltävissä, että Suomella ei ole minkään valtakunnan sijaa Suomen pääkaupungin koulujen arvopohjassa, jos opetusvirasto saa sen päättää.

Ennen oli tapana korostaa muiden auttamista. Nyt tärkeitä näyttävät olevan "omien vahvuuksien löytäminen", "toisilta oppiminen" ja ”osaamisten rikkaus”, mitä ikinä jälkimmäisellä sitten tarkoitetaankaan.

Samoin "rehellisyys" edustaa ilmeisesti jonkinlaista menneen maailman hapatusta, koska se ei arvovaihtoehdoksi kelpaa.

Aristoteleen vanhoista hyveistä ei muuten käy Helsingin kaupungin opetusvirastolle rohkeus, ei kohtuullisuus, eikä anteliaisuus.

Opetusviraston esiin nostama ”taito rakentaa kestävää tulevaisuutta" on epäilemättä ihan kelpo tavoite, mutta mikä vika mahtaa sitten olla "ahkeruudessa"? Kyseinen suomalaisten arvojen klassikko suorastaan loistaa poissaolollaan.

Kun opetusviraston listat lukee läpi, niistä henkii sinänsä kaunis ajatus lapsen kuuntelemisesta. Siinä ei ole mitään vikaa. Lapselta vaatimisessa ilmeisesti kuitenkin on vikaa, koska työnteolla ei ole entisenlaista arvoa.

Opetusvirasto painottaa erityisesti ”lapsen etua”. Mieleen juolahtaa kerettiläinen ajatus: entä jos "lapsen etu" olisi vielä 2000-luvullakin se, että lapset opetettaisiin arvostamaan ahkeruutta kuten joskus oli tapana? Ja vieläkin enemmän – arvostamaan koulua ja opettajien työtä? Vai saakohan tällaista sanoa nykyaikana edes ääneen?
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

    4. 4

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    5. 5

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    6. 6

      Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

    7. 7

      Mies kuoli auton ajauduttua tieltä Janakkalassa

    8. 8

      ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Muistatko, miltä Paula Koivuniemi näytti 1960-luvulla? Entä blondina 1990-luvulla? Katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    8. 8

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    9. 9

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    10. 10

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän?

    4. 4

      Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

    5. 5

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. Näytä lisää