Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Kova seksiväite Timo Rädyltä

Julkaistu: , Päivitetty:

Käräjäoikeus kuulee parhaillaan AKT:n ex-puheenjohtajaa Timo Rätyä.
- Tässä on puhuttu paljon, että 2005 tapahtui jokin muutos ja kukaan muu ei näytä tietävän mikä. Hilkka tietää täsmälleen mistä on kyse, mutta ymmärrän hyvin, että hän ei halua sitä mielessään pitää, Räty aloitti.

- Aika pian taloon tultuaan hän alkoi ehdotella, että meille pitäisi tulla seksuaalinen suhde, Timo Räty sanoi.

Rädyn mukaan Hilkka Ahde oli kertonut, että hän sai miehensä tapaan olla seksuaalisessa suhteessa muiden kanssa.

Räty kertoi, että hän koki tilanteen epämiellyttävänä ja tunsi tarvetta pitää etäisyyttä.

Hilkka Ahde pudisteli päätään kuultuaan Rädyn kertomuksen. Hän kiistää Rädyn väitteen jyrkästi.

Räty: Näin Ahde sai työnsä

Ennen kovaa väitettään Räty oli kertonut tutustuneensa ensin kansanedustajaksi juuri valittuun Matti Ahteeseen keväällä 2003.

Jouduin käymään hänen miehensä kanssa keskusteluja siitä (palkasta)

Tapaamiseen oli kannustettu AKT:stä koska liitto oli tukenut Ahteen vaalikampanjaa. Räty kertoi kuulleensa samassa yhteydessä, että Ahteen vaimolla, Hilkka Ahteella oli taloudellisia huolia yritystoiminnassaan ja että tämä tarvitsi töitä.
 
- Tapasin Hilkka Ahteen lyhyesti Lahdessa ja aloin valmistella asiaa. Monet katsoivat, että Hilkka Ahde on liian poliittinen henkilö ja siinä oli voimakasta vastustusta.

Sovittiin, että Hilkka Ahde vetäytyy julkisuudesta ja politiikasta, ennen kuin hänet voitiin palkata AKT:hen.

- Se onnistui, tosin aika voimakkaiden vastustusten myötä. Aluksi meni ihan hyvin pääpiirteissään, Räty sanoi, mutta kertoi Ahteen vaatineen suurempaa palkkaa kuin liiton työehtosopimuksessa oli määritelty.
 
- Jouduin käymään hänen miehensä kanssa keskusteluja siitä, Räty kertoi, mutta ei perustellut, miksi asiaa oli puitu Ahteen aviomiehen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. 6

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    7. 7

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    8. 8

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    9. 9

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. Näytä lisää