Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Isäntä putosi 10-metriseen kaivoon Kouvolassa

Kuusankoski
Keski-ikäinen mies putosi liki 10 metrin matkan kaivon pohjalle Kouvolassa torstaina iltapäivällä.
Kaivoa tarkistamassa ollut mies oli lähtenyt laskeutumaan kaivon sisäpuolelle kiinnitettyjä tikkaita pitkin alas, kun lahot puutikkaat pettivät aivan niiden yläosasta.

Mies putosi arviolta 9-10 metrin matkan 12-renkaisen kaivon pohjalle. Kaivonrenkaiden halkaisija on noin 80 senttiä, joten mies putosi pystyasennossa jalat edellä pohjaan.

Olisiko hän pudotessaan ottanut seinämästä jotenkin kiinni, koska ei lopulta saanut juurikaan vammoja, ihmetteli päivystävä palomestari Pekka Nupponen Kouvolan pelastuslaitokselta.

Miehen onneksi kaivo oli myös liki kuiva, eikä hukkumisvaaraa ollut.

Toinen pihalla ollut henkilö oli huutojen perusteella havainnut hädän ja soitti palokunnan apuun.

Palolaitoksella on vastaavien tilanteiden varalta kolmijalkaan kiinnitettävä vinssi, jonka avulla kaivoon laskettiin palomies. Tämä sujautti pudonneen kiinni valjaisiin, joilla mies vinssattiin ylös.

Sairaankuljetuksen ensihoitajat ottivat miehen hoitoon, mutta todennäköisesti hän säilyi ilman pahempia vammoja, kertoo Nupponen.

Turma tapahtui haja-asutusalueella Keltintiellä Kuusankosken kaupunginosassa hieman ennen kello 13:a.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    3. 3

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    4. 4

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Ilmatieteen laitos sunnuntain ”kevätsäästä”: Älkää luopuko toivosta, se on nyt pienestä kiinni!

    7. 7

      Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

    8. 8

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    9. 9

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    10. 10

      JYPin konkari putosi kokoonpanosta – joutui parkkipaikalle hommiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    3. 3

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    4. 4

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. Näytä lisää