Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

"Himasen raportti ei syvällisintä yhteiskuntatutkimusta"

Mitä apua Himasen raportista on Suomelle? Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, professori Risto Heiskala näkee Pekka Himasen työryhmän raportissa hyviä puolia, mutta se ei ole hänen mukaansa syvällisintä yhteiskunnallista tutkimusta Suomessa.
- Professori Pekka Himasen ja professori Manuel Castellsin tutkimusryhmän loppuraportissa Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma oli parasta se, että siinä otetaan lähtökohdaksi ihmisen mahdollisuudet, Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, professori Risto Heiskala kertoo Ilta-Sanomille.

Olisiko loppuraportin tekeminen kiinnostanut omaa laitostasi?

- Ilman muuta olisi! Ainakin tällä hintalapulla, hän sanoo.

- Varsinkin Himasen omassa osuudessa korostuu kulttuurifilosofinen näkemys, hän painottaa.

- Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma ei ole syvällisintä yhteiskunnallista tutkimusta, mitä Suomessa nyt tehdään, Heiskala painottaa.

Parempiakin tutkimuksia tulossa

Heiskala ei täysin teilaa Himasen työryhmän loppuraporttia.

- On hyvä, että Himasen loppuraportissa korostetaan arvokasta ja hyvää elämää, hän sanoo.

- Raportti painottaa aivan oikein, että tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomien on julkisen vallan tehtävä, Heiskala arvioi.

Raportista ei ole kuitenkaan ole hänen mukaansa kovin hyväksi käytännön apukeinoksi ministeriöille tai poliitikoille

- Jos päättäjät ja asioiden valmistelijat etsivät apua hyvästä tutkimuksesta, he voisivat Himasen raportin sijaan tutustua Kuluttajatutkimuskeskuksen pian julkaistavaan Suomen sillat tulevaisuuteen –kirjaan.

- Siinä käsitellään sitä, minkälaisia mahdollisuuksia finanssikriisin aiheuttama murros avaa Suomen elinkeino- ja yhteiskuntapolitiikan uudistamiselle, Heiskala kertoo.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    4. 4

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    7. 7

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    8. 8

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    4. 4

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. Näytä lisää