Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Yle: Vasemmistoliitossa haluja oppositioon

Julkaistu: , Päivitetty:

Vasemmistoliitossa on haluja siirtyä oppositioon rakenneuudistuspaketin ja kuntiin kohdistuvien säästöjen vuoksi, kertoo Yle.
Ylen A-studio on kysynyt vasemmistoliiton puoluevaltuutettujen kantaa asiaan. Kaikkiaan 12 puoluevaltuutettua olisi valmis jättämään hallituksen.

Yhdeksän vastaajaa haluaa puolueen jäävän hallitukseen. Selvästi suurin osa, 21 vastaajaa, ei vielä tiedä miten aikoo rakennepaketin hyväksymisestä ja hallituksessa pysymisestä äänestää.
He haluavat kuulla ensin hallituksen rakenneuudistusohjelman yksityiskohdat. Yle tavoitti vasemmistoliiton 55 valtuutetusta 42.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sanoi A-Studiossa, että puolueen pitäisi rakennepaketin jälkeen lähteä hallituksesta ja puolueen ei pitäisi olla mukana hallituksessa tekemässä uusia säästöjä.

--- Minun mielestä vasemmistoliiton ei pidä niitä hyväksyä, Kontula sanoi A-Studiossa.

A-Studiossa haastateltu kokoomuksen Kimmo Sasi oli sitä mieltä, että vasemmistoliiton lähtö helpottaisi hallituksen päätöksentekoa.

Päätös parin viikon kuluttua

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päättää parin viikon kuluttua jatkamisesta hallituksessa. Voi olla, että hallitus ei ole siihen mennessä saanut vielä valmiiksi omaa rakennepakettiaan, eli uusia säästöjä, menoleikkauksia ja veronkorotuksia.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen arvellaan kannattavan liki kaikin keinoin hallituksessa jatkamista. Myös puolueen eduskuntaryhmä lienee vahvasti hallitustaipaleen jatkon kannalla, mutta päätöksen tekevä puoluevaltuusto oli jo A-Studion kyselyssä epäileväinen. 

Puoluevaltuusto äänestänee asiasta kokouksessaan 23.–24. marraskuuta. Hallitukselle jäisi eduskuntaan kuitenkin vielä 112 edustajan enemmistö, vaikka vasemmistoliitto poistuisikin rivistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

    6. 6

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    7. 7

      Mies kierteli ladattu pistooli taskussa Tampereen yössä – kertoi pelkäävänsä tuttaviaan

    8. 8

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    9. 9

      HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

    10. 10

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    4. 4

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    8. 8

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    9. 9

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

    6. Näytä lisää