Urpo

Kotimaa

Valikko

Soini verkkovakoilusta: Ulkoasiainvaliokunta pidetty pimennossa - vaadin selvitystä

Julkaistu:

Ulkoasiainvaliokuntaa ei ollut informoitu ulkoministeriössä paljastuneesta vakoilusta, kertoo valiokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps).
- Valiokunta ei tiennyt asiasta, mutta olen pyytänyt selvityksen ensiviikon tiistain kokoukseen. Pidän asiaa vakavana, viestittää Soini IS:lle.

- Ulkoasiainvaliokunnan on saatava perusteellinen selvitys asiasta. Kyberturvallisuus oli yksi keskeisimpiä asioitamme mietinnössämme, ns Turpo-selonteossa, Soini huomauttaa.

Myös valiokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) kertoo saaneensa tietää asiasta tiedotusvälineistä torstaina. Hänkin aikoo vaatia asiasta selvitystä.

– Yleensä lähtökohta on se, että ulkoasiainvaliokuntaa informoidaan. Meitä ei ole informoitu tästä asiasta. Se on kysymys, jota täytyy lähteä selvittämään ja aika isoin kirjaimin, Salolainen sanoo STT:lle.

Salolainen kertoo valiokunnan vierailleen suojelupoliisissa karkeasti arvioiden neljä viisi viikkoa sitten. Hän ihmettelee, ettei Supo ottanut asiaa esille silloin.

– Tiedottamisvelvollisuus meille olisi ollut tietysti myös ulkoministeriöllä, ei pelkästään Supolla.

Salolainen lisää, että hän ei ole kuitenkaan yllättynyt vakoilusta.

– Kaikki vakoilevat kaikkia nykyisin. Teollisuusvakoiluhan on ollut meillä riesana Suomessa jatkuvasti.

Ota kantaa

Pitäisikö viranomaisten panostaa enemmän kybervakoilun torjumiseen?

Kyllä 61% Ei tarvitse 39%
Ääniä yhteensä 3956

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon portailla pitkä jono

    2. 2

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    7. 7

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    8. 8

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    9. 9

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    10. 10

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon portailla pitkä jono

    2. 2

      Presidentti Koiviston hautajaisohjelmassa ikävä virhe – presidentin syntymäaika väärin

    3. 3

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    4. 4

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää