Soini, Veini

Kotimaa

Ylen Islam-ilta: Työ esti helsinkiläisnaisen verhoutumisen - "Nikab tuntui hyvältä"

Julkaistu:

Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen ei voinut pukeutua melkein koko kasvot peittävään nikabiin koska se haittasi työskentelyä.
Ylen A2-ohjelman islam-illan keskustelu kääntyi toisella puoliskollaan naisen asemaan islamissa. Studioon oli saapunut vieraaksi muslimiksi kääntynyt helsinkiläinen Maryam Ratilainen-Elabbasy.

Ratilainen-Embassy kertoi huivin käytöstä kysyneelle toimittaja Pasi Toivoselle, että pääsyy pään verhoamiselle on se, että muslimi pitää tunnistaa muslimiksi.

Työelämässä ei voi verhoutua

Islamista puhuttaessa suomalaiset usein kauhistelevat eniten sitä, että naiset verhoavat myös kasvonsa. A2-studioon oli tuotu malliksi lähes koko kasvot verhoava nikab. Nikab jättää esiin lähinnä naisen silmät.

Toimittaja Toivonen kertoi Maryam Ratilainen-Elabbasyn käyttäneen myös pitkää ja verhoavaa nikabia.

- Miltä nikabin pitäminen tuntui, Toivonen kysyi.

Kiitokset Helsingin kaupungille, että meillä on työhuivit

- Ihan hyvältä tuntui, Ratilainen-Elabbasy vastasi hymyillen.

Hän kertoi kuitenkin luopuneensa nikabista, koska sen pitäminen olisi työelämässä ollut vaikeaa.

- Koska olen työelämässä ja nikabin pitäminen olisi sairaalassa mahdotonta. Kiitokset Helsingin kaupungille, että meillä on työhuivit, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä työskentelevä Ratilainen-Elabbasy kertoi.

"Naiset olisivat enemmän kotona kuin nyt"

Hän myös painotti huivin käyttämisen olevan hänen oma ratkaisunsa, joka pohjautuu uskonnollisiin syihin.

- En halua, että te huivikammoiset pelkäätte minua, Ratilainen-Elabbasy sanoi.

Hän myös kertoi uskovansa, että huivin käytön kieltäminen saisi tietyn ryhmän naisia pidättäytymään entistä enemmän erillään maailmasta.

- Uskon, että jos otettaisiin käyttöön Ranskan malli, naiset olisivat enemmän kotona kuin nyt.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  8. 8

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  9. 9

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  10. 10

    Harvinainen auringonpimennys kiinnosti myös Valkoisessa talossa – Melania, Donald, Barron ja Ivanka seurasivat ilmiötä Trumanin parvekkeella

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  7. 7

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  2. 2

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  5. 5

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  6. Näytä lisää