Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Poliisi puuttui suosittuun käytäntöön sosiaalisessa mediassa

Julkaistu:

Etsintäkuulutusten ja kiertoviestien jakaminen sosiaalisessa mediassa on suosittua.
Siihen liittyy kuitenkin monenlaisia ongelmia.

Sosiaalinen media pullistelee kuvia, joiden avulla yritetään etsiä milloin mitäkin. Joskus kateissa on kuvaajan läheinen, joskus jokin esine. Varkauden uhriksi joutunut taas saattaa ladata sosiaaliseen mediaan kuvan, jossa uskoo varkaan esiintyvän.

Useimmiten kuvat leviävät tehokkaasti. Niitä saatetaan jakaa eteenpäin tuhansia kertoja.

Kuvien leviäminen ei kuitenkaan ole aina ongelmatonta. Maanantaina IS kertoi, kuinka "lapsiaan etsinyt" ruotsalaismies löysi etsimänsä – eli henkilöllisyytensä salanneen ex-puolisonsa. Nainen joutui muuttamaan turvakotiin.

Tekee sen rikosilmoituksen ennen kuin alkaa jakelemaan yhtään mitään

On myös mahdollista, että varastetulla puhelimella otetussa ja pilvipalvelun kautta oikealle omistajalle päätyneessä kuvassa näkyvä "kännykkävaras" tai itse teossa kuvattu rötöstelijä onkin viaton sivullinen.

Esimerkiksi Facebookissa kiersi aiemmin tänä vuonna iäkästä naista esittävä kuva. Kuvan ladannut henkilö väitti naisen myrkyttävän koiria heittelemänsä ruuan avulla. Perusteena hänellä oli se, että nainen oli säikähtänyt kuvaajaa ja paennut paikalta.

Kuvan alle kertyi pian runsaasti kommentteja, joista osa oli suorastaan aggressiivisia. Naisen sukulainen korjasi väitteet myöhemmin. Nainen oli ollut ruokkimassa lintuja pullanpaloilla. Suomea osaamaton nainen oli säikähtänyt äkäistä kuvaajaa, koska ei ollut ymmärtänyt, mistä on kyse. Oikaisusta huolimatta vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua.

Voiko jakaja syyllistyä rikokseen?

Joskus kuvan eteenpäin jakava saattaa syyllistyä jopa rikokseen. Sitä tosin saattaa olla hankala näyttää toteen.

- Kunnianloukkaus on rangaistava vain tahallisena. Jos joku jakaa jotakin, eikä hänellä ole mitään syytä epäillä, että siinä olisi jotakin feilua, niin silloin on aika vaikea saada näyttöä rikoksesta. Jos taas kyseessä on esimerkiksi henkilöstä tehty pilakuva, niin silloin pitäisi ymmärtää ihan maalaisjärjellä, että nyt tässä on tarkoitus loukata, ja että jakamalla syyllistyy itsekin rikokseen, kertoo nettipoliisi ja ylikonstaapeli Marko "Fobba" Forss.

Sama koskee oletettuja rikollisia esittäviä kuvia. Vaikka jakaja olisi toiminut hyvää hyvyyttään, ei hänellä välttämättä ole varmaa tietoa henkilön syyllisyydestä.

- Rikosepäiltyjen kuvien kohdalla olen neuvonut, että mieluummin kannattaa sopia asiasta tutkijan kanssa ennen kuvan levittämistä. Tekee sen rikosilmoituksen ennen kuin alkaa jakelemaan yhtään mitään. Poliisi voi sitten julkaista kuvan tarpeen mukaan.

Kadonneitten henkilöiden kuvien levittämiselle Forss ei näe periaatteessa estettä, vaikka niidenkään aitoudesta ei aina ole takeita.

- Jos vaikka nuori katoaa, niin siinäkin lähtisin toimimaan poliisin ja median kautta. Media julkaisee nuorten kuvia suhteellisen usein ja ehkä mielelläänkin. Jokaisella aikuisella ihmisellä taas on oikeus häippästä, eikä edes poliisilla ei ole velvollisuutta ilmoittaa hänen olinpaikastaan toiselle osapuolelle. Aikuinen ihminen saa halutessaan olla kadoksissa.

Isompiakin ongelmia löytyy

- Eivät nämä mitään yksinkertaisia juttuja ole. 99:llä prosentilla jakajista tarkoitus on varmaan hyvä. Itse en ainakaan lähtisi moittimaan. Mutta aina on olemassa väärinkäytöksen mahdollisuus. Kyllä minä itse jättäisin ne kuvat mieluiten jakamatta, jos ne eivät tule jostakin viralliselta taholta tai jos tapausta ei ole selkeästi uutisoitu, jolloin lähde on varmistettu jollakin tavalla.

Ne herättävät enemmän turvattomuuden tunnetta kuin auttavat ketään

Forss mainitsee vielä ketjukirjeet esimerkiksi autolla lapsia ahdistelevista henkilöistä tai koiranmyrkyttäjistä. Niiden kohdalla hän harkitsisi vielä tarkemmin ennen jakamista, koska lähes kaikki niistä osoittautuvat perättömiksi.

- Eivät ne välttämättä mitään rikosta täytä, mutta niitä ei muuten ole järkevää jakaa. Ne herättävät enemmän turvattomuuden tunnetta kuin auttavat ketään.

Sosiaalisen median käytäntöjen ja lain kirjaimen täyttymisen suhde on vielä muovautumassa.

- Sosiaalinen media on uusi peliväline, eikä lainsäädäntökään sataprosenttisen selkeä ole. Jos joku vie toisen käräjille, on lopputulemaa vaikea ennustaa.

Helsingin nettipoliisin näkökulmasta sosiaalisessa mediassa jaetut kiertoviestit eivät ole iso ongelma. Forssin mukaan sosiaalisesta mediasta löytyy isompiakin ongelmia, kuten kiusaaminen ja seksuaalirikokset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    7. 7

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    8. 8

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Fanit suuttuivat turhaan Lauri Markkaselle – Chicago Bulls julkisti nyt hänen pelinumeronsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    8. 8

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. Näytä lisää