Armas

Kotimaa

Valikko

Tähdet-lehti ilmestyi

Erikoislehti
Ilta-Sanomien uusi erikoislehti esittelee suomalaisen kevyen musiikin legendoja.
Ilta-Sanomien uusi erikoislehti Tähdet esittelee tarinat 36 legendaarisen suomalaisen kappaleen tai laulajan takaa.

Lehdessä käydään läpi suomalaisen populaarimusiikin historiaa 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Upeat värikuvat johdattavat lukijan menneeseen maailmaan.

Tähdet-lehteen on koottu juttuja Ilta-Sanomissa kesällä ilmestyneestä Suomi-musiikin vuodet -juttusarjasta. Lisäksi lehdessä syvennytään perusteellisemmin artisteihin, jotka ovat mullistaneet suomalaista musiikkia.

Tähdet-lehti kertoo, kuinka Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa löivät hynttyyt yhteen ja miten kaksikon yhteinen taival esiintymislavoilla päättyi riitojen sävyttämänä. Katri Helena kertoo laajassa haastattelussa elämästään ja 50 vuotta kestäneestä urastaan. Tohmajärven tyttö nousi suosioon Puhelinlangat laulaa -kappaleellaan.

Yhtäkkiä unelmani oli toteutunut, mutta ajattelin, ettei tämä voi kauan kestää, Katri Helena muistelee.

Tähdet-lehdessä kerrotaan, millainen mies oli Suomi-rockin sanataituri Juice Leskinen. Jutusta selviää myös, mitä tuleva presidentti Sauli Niinistö teki aikoinaan Juicen treenikämpillä.

Suuren maailman showmeiningin Suomeen tuonut Ilkka ”Danny” Lipsanen esittelee tutkimusta, jonka psykologi teki Danny Show’sta 1969. Show’hun tutustutaan myös Jari Sillanpään keikalla Somerolla.

Lisäksi lehdessä on Kirkan ihailijakuva, jossa tähti poseeraa 70-luvun diskotunnelmissa.

76-sivuinen Tähdet-lehti kuuluu Ilta-Sanomien palkittuun historialehtisarjaan, jossa on ilmestynyt tänä vuonna muun muassa Kennedy, Karjala ja Stalin. Tähdet-lehti on myynnissä rajoitetun ajan. Se maksaa 2,90 euroa, ja sitä myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.
  • Teemalehdet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. Näytä lisää