Akseli

Kotimaa

Valikko

Vauvalla useita murtumia - vanhempien syytteet nurin

Korkein oikeus hylkäsi parin kuukauden ikäisen tyttövauvan vanhempien syytteet törkeästä pahoinpitelystä. Vauvalla todettiin yhdeksän murtumaa ja yksi murtumaepäily.
Lääkärilausuntojen mukaan luunmurtumien on täytynyt aiheutua ulkoisesta, lapseen kohdistuneesta huomattavan suuresta iskuvoimasta.

Iskuvoiman on täytynyt olla suuruudeltaan sellaista, joka aiheutuu painavan kirjahyllyn kaatumisesta lapsen päälle tai suurienergisestä autokolarista, jos lasta ei ole kytketty turvavöillä turvakaukaloon.

Tyttövauvan vanhempien syytteet menivät nurin jo käräjäoikeudessa ja hovioikeudessakin. Hovioikeus hylkäsi syytteen siksi, ettei pystytty selvittämään, kumpi vanhemmista olisi pahoinpidellyt lasta.

Korkein oikeus hylkäsi tuoreella päätöksellään syytteet siksi, että vauvan vammojen syntymekanismi on jäänyt epäselväksi. Selvitys tuki KKO:n mukaan jossakin määrin sitä, että vauvan vammat olisivat johtuneet pahoinpitelystä. KKO:n mukaan on kuitenkin mahdollista, että lapsen vammat ovat syntyneet tapaturman seurauksena tai sellaisen huolimattomuuden seurauksena, mistä syytettä ei ole edes nostettu tai jonkun muun henkilön toimesta.

Vanhempien syyllisyydestä jäi KKO:n mukaan varteenotettava epäily. Siksi KKO katsoi jääneen näyttämättä, että vanhemmat olisivat syyllistyneet törkeään pahoinpitelyyn tai törkeään vammantuottamukseen.

Vanhemmat kiistivät kaikissa oikeusasteissa syytteet. He pitivät mahdollisena, että lapsen vammat olisi aiheuttanut asunnossa oleskellut iso koira, dobermannin ja labradorinnoutajan sekoitus. Koiran säkäkorkeus oli yli 50 senttiä ja se painoi useita kymmeniä kiloja.
Tätä koiraselitystä vammojen syntymiselle korkein oikeus piti kuitenkin epäuskottavana.

"Pelkästään sillä perusteella, että he (vanhemmat) ovat oikeudenkäynnissä jättäneet kertomatta tietämiään asioita vammojen syntymekanismista, ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että he olisivat yhdessä aiheuttaneet tai jompikumpi heistä olisi aiheuttanut vammat pahoinpitelemällä lasta", korkein oikeus totesi.

15.28: Jutusta korjattu koiran mitat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

    6. 6

      Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

    7. 7

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    8. 8

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Sisäministeriön ylijohtaja ihmettelee: Antoivatko poliitikot turhaa toivoa turvapaikanhakijoille?

    6. Näytä lisää