Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Historioitsija: Lauri Törni valmisteli SS-sissisotaa Suomeen

Julkaistu:

Sotasankarina tunnettu Lauri Törni valmisteli sissisotaa Suomessa, kertoo huomenna ilmestyvä uutuuskirja.
Historioitsija Oula Silvennoisen mukaan Törni oli mukana SS:n sodan loppuvaiheessa virittelemässä verkostossa.

Tarkoitus jatkaa taistelua niiltä alueilta, joista Saksa oli joutunut vetäytymään. Silvennoinen kirjoitti asiasta Apu-lehdessä.

Silvennoiselta ja Juha Pohjoselta ilmestyy maanantaina kirja Tuntematon Lauri Törni.

- Kirjassa on selitetty mitä se (sissisota Suomessa) tarkoittaa. Mutta siihen valmistauduttiin. Tarkoitus oli jatkaa taistelua sissisotana, jos muu ei auta, Silvennoinen sanoo IS:lle.

Silvennoisen mukaan on vaikea sanoa, kuinka ideologisista syistä Törni toimi - siis kuinka natsimielinen hän oli.
- Kirjassa pohditaan tietysti niin pitkälle kuin aihetodisteiden pohjalta voi. Se on aika monimutkainen asia. Ei voi ihan suoraan sanoa. Mutta jos muistitietoihin voi luottaa, hänellä oli varmaan myös poliittista ajattelua siinä taustalla.

Vaiettu tieto

Myös Suomessa, jota johtivat presidentti Mannerheim ja pääministeri Paasikivi, haluttiin jatkaa taistelua. Maan johtoa herjattiin Saksan lähettämässä propagandassa.

Silvennoisen mukaan Törni harjoitteli Pohjois-Saksassa sijainneessa koulutuskeskuksessa uusien aseiden käyttöä. Kun Saksa romahti, Törni palasi Suomeen, jossa hän sai tuomion maanpetoksesta.

Sotahistorian professori Ohto Manninen sanoo, että tieto Törnin toiminnan luonteesta Saksassa ei ole uusi.
- Sanotaan niin, että täytyy antaa tunnustus, jos sitä ei tässä ole unohdettu. Se on se tekijä, joka joskus 15-20 vuotta sitten vähän välteltiin esittämästä. En tiedä miten luotettavat aineistot tästä sitten on, hän kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    6. 6

      Pohjoiskorealainen sotilas loikkasi rajajoen yli etelään – sitoi itseensä styroksipaloja pysyäkseen pinnalla

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

    9. 9

      Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

    10. 10

      Koira vainusi Helenan syövän, joka ei vielä näkynyt mammografiassa: ”Ihmettelimme, mikä Ticoa oikein vaivasi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    7. 7

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    8. 8

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    9. 9

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    6. Näytä lisää