Armas

Kotimaa

Valikko

Naapurin poikaa kurittaneen tuomio lieveni hovissa

9-vuotiasta naapurin poikaa kurittanut 84-vuotias sai hovista hieman lievennystä tuomioonsa.
Valittaminen hovioikeuteen kannatti saattoi 84-vuotias mies todeta, kun hän sai hieman kevennettyä pahoinpitelytuomioonsa liittyviä korvauksia.

Vanhus tuomittiin viime keväänä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa pahoinpitelyjutussa, kun hänen ja naapurin 9-vuotiaan pojan kanssa oli tullut kärhämä.

Mies tuomittiin 360 euron sakkoon. Hän oli ravistellut ja poikaa ja väänsi tätä käsistä. Poika sai mm. mustelman.

Pikkupoika oli viskonut kiviä vanhuksen omistaman ja sen vieressä olevan tontin välissä kulkevaan ojaan. Naapurin setä toimi omasta mielestään oikein ja piti poikaan kohdistunutta tapahtumaa kasvatuksellisena.

Vanhus valitti maksettavaksi määrätyistä pojan matkakuluista ja oikeuskulusta hoviin. Hovin ratkaisun mukaan summaa pienennettiin noin 1 600 euroa, koska osa syytteestä hylättiin käräjillä, ja siltäkin osin kustannuksia oli laitettu vanhuksen maksettavaksi.

Hintaa naapurin sedälle kasvatuksellisesta tempusta tuli sakkojen ja muiden kulujen kanssa yhteensä lähes 2 500 euroa. Mies joutuu maksamaan pojalle 200 euroa kärsimyskorvauksia.

Kun juttu käsiteltiin keväällä käräjillä, vetosi vanhuksen asianajaja
tämän toimineen koko kylä kasvattaa  -hengen mukaisesti ja viittasi tasavallan presidentti Sauli Niinistön esille nostamiin kasvatustoimiin.

Presidentti lainasi vuosi sitten kesällä nuorten syrjäytymistä käsittelevässä seminaarissa dosentti Matti Rimpelää ja peräänkuulutti kasvatuskumppanuutta.

Presidentti Niinistön käynnistämän Ihan tavallisia asioita -kampanjan koordinaattori Sakari Huovinen kuitenkin täsmentää, että kampanjassa oli selvästi todettu, että fyysinen kurittaminen on kielletty.

- Kasvatusohjeet eivät sitäpaitsi ole Niinistön, vaan asiantuntijoiden. Myöskään koko kylä kasvattaa -ajatus ei tarkoita, että kasvatuksessa käytettäisiin fyysistä kurittamista, Huovinen huomauttaa.

Muokattu 10.10.2013 klo 15.38: Lisätty Sakari Huovisen kommentit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

    10. 10

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    5. 5

      Charlize Theronin erittäin antava kaula-aukko sai kamerat räpsymään – napaan asti uurrettua dekolteeta ei voinut olla katsomatta

    6. Näytä lisää