Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Oikeusoppinut: Heidi Hautalan olisi harkittava eroa

Julkaistu: , Päivitetty:

hautala-kohu
Ilta-Sanomien haastatteleman oikeustieteen emeritusprofessori Teuvo Pohjolaisen mukaan ministeri Heidi Hautalan pitäisi harkita eroa tehtävästään Greenpeace-tapauksen vuoksi.
Hänen mukaansa monessa muussa maassa ministeri olisi jo eronnut.

On lähtökohtaisesti omituista, että valtioneuvoston tasolla puututaan tutkintaan tai rikosilmoituksen tekemiseen

Valtionohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) esti rikosilmoituksen tekemisen Greenpeacesta. Hautala myöntää Iltalehden mukaan keskustelleensa asiasta ja pitäneensä rikosilmoituksen tekemistä tarpeettomana.

- On lähtökohtaisesti omituista, että valtioneuvoston tasolla puututaan tutkintaan tai rikosilmoituksen tekemiseen, Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen sanoo Ilta-Sanomille.

Tapauksessa on Pohjolaisen mukaan kova paine Hautalalle.

- Monessa muussa maassa ministeri harkitsisi jo itse eroa, Pohjolainen sanoo.

Hän muistuttaa, että Hautalaan kohdistui kovaa painetta jo aiemmin ns. ovijupakan vuoksi. Hautala joutui ryöpytyksen kohteeksi maksettuaan remonttimiehelle ilman kuittia.

- Sen tapauksen juridinen arviohan on jo tehty, mutta ministerin asemassa on kyse kokonaisuudesta.

"Hallitus päättää"

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen painottaa ns. Greenpeace-tapauksessa, että osakeyhtiöissä rikosilmoituksen tekemisestä päättää yhtiön hallitus.

- Jos ministeri Heidi Hautala on toiminut väitetysti eli estänyt rikosilmoituksen tekemisen, hän ei olisi voinut toimia näin, Tolvanen sanoo Ilta-Sanomille.

Tolvanen pohtii myös sitä, mikä ylipäätään voisi olla rikosnimike, jos ministeri olisi menetellyt, kuten on väitetty hänen toimineen eli puuttunut rikosilmoituksen tekemiseen.

- Jos näin olisi menetelty, rikosnimikkeenä tulisi kyseeseen virkavelvollisuuden rikkominen, hän sanoo.

Tolvanen muistuttaa kuitenkin, että ministerin saaminen oikeudelliseen vastuuseen on pitkä tie. Se rajoittuu vain perustuslaissa lueteltuihin ns. ministeririkoksiin ja eduskunnan päätettyä syytteen nostamisesta asia käsitellään valtakunnanoikeudessa valtakunnansyyttäjän toimiessa syyttäjänä.

Juttua on muutettu klo 13.15. Teuvo Pohjolainen täsmensi lausuntoaan:  On lähtökohtaisesti omituista, että valtioneuvoston tasolla puututaan tutkintaan tai rikosilmoituksen tekemiseen.

Ota kantaa

Voiko Heidi Hautala jatkaa ministerinä?

Kyllä 16% Ei 84%
Ääniä yhteensä 7732

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. 6

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    7. 7

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    8. 8

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    9. 9

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    10. 10

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    5. 5

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    6. Näytä lisää