Mauno, Maunu

Kotimaa

Lohimies Jasperin kalavale

Julkaistu: , Päivitetty:

Näyttelijä Jasper Pääkkönen on tehnyt itsestään kalatalouden asiantuntijan. Eikä siinä kaikki.
Osa suomalaisesta mediasta ja vihreä puolue ovat nostaneet hänet kritiikittä sankariksi ja auktoriteetiksi, jonka väitteitä ei juuri kyseenalaisteta. Siksi panen nyt lusikkani lohisoppaan ja nostan samalla peukkua kansanedustaja Jörn Donnerille (r).

Lohen täyskalastuskielto merialueilla on tyypillinen vihreiden hellimä hanke. Pannaan alkutuotannon ihmiset ahtaalle, tässä tapauksessa ammattikalastajat, joita ei kovin montaa enää ole jäljellä. Lohenkalastuksen menetykset korvattaisiin sitten kalastajille yhteisestä pussista. Kuvaan kuuluu, että maalataan ruusuinen kuva kalastusturismin tuomista tuloista. Eräänlainen lohi-Guggenheim siis.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ennätti kertomaan, että lohi tuo vain prosentin ammattikalastajien tuloista. Jos näin on, kertoo se mielestäni siitä, että nykyiset kiristykset riittävät. Niinistö unohti kuitenkin erään tärkeän näkökohdan. Länsirannikolla luonnon lohen kalastus on tärkeä osa kulttuuriperintöä ja lohi on herkku, jota monet kuluttajat odottavat pyyntikauden aikana vesi kielellä. Pitääkö heidän jatkossa suunnata pohjoisen lohiapajille saadakseen herkkunsa? Vai katsovatko vihreät, että tavallisille ihmisille riittää hyvin norjalainen kasvatuslohi?

En arvosta tippaakaan niitä harrastuskalastajia, jotka elämöivät Tornionjoesta nostamallaan saalilla. Mielestäni he eivät ole kunnon kalamiehiä. Sen sijaan kehotan kokeilemaan lohen kalastusta esimerkiksi Selkämerellä kymmenen metrin tuulessa pikku alumiiniveneellä.

Todettakoon lopuksi, että kannatan Itämeren lohen suojelua. Sitä ei vaan pidä tehdä Jasper Pääkkösen viitoittamalla tavalla.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. 6

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    8. 8

      Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

    9. 9

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    10. 10

      ”USA:n politiikan vaarallisimman miehen” nousu ja lasku – aloittaako Steve Bannon nyt sodan Trumpia vastaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. Näytä lisää