Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Ylen Ali ja Husu -ohjelman natsitervehdys hämmensi Facebookissa

Julkaistu:

Yle Puheen Ali ja Husu -parodiaohjelman nettisivuilla julkaistiin torstaina hämmentävä kuva, jossa ohjelman juontajat stand up -koomikko Ali Jahangiri ja yrittäjä-tulkki Mohamed Abdirahim Hussein tekevät natsitervehdyksen.
Kuva päätyi hetkeksi myös Facebookiin.

Ylen radiopäällikkö Marja Keskitalo selittää, mistä Yle Puheen Ali ja Husu -parodiaohjelman nettisivuilla julkaistussa kuvassa on kyse. Keskitalo korostaa, että tervehdys tehtiin väärä käsi ojossa.

Keskitalon mukaan kuva liittyy ohjelman introon, jossa mainittiin lyhyesti perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren puolueesta erottamiseen johtaneet tapahtumat ja tämän eduskuntavieraan tekemä natsitervehdys.

- Natsitervehdyksen käsittely oli vain pieni osa ohjelmaa. Juontajat tekivät kuvassa tervehdyksen väärällä kädellä, sen tarkoitus oli siis parodioida päivän uutisaihetta.

- Tässä tapauksessa huumorin keinot eivät kuitenkaan toimineet, eikä kuvaa olisi pitänyt julkaista. Se ei missään tapauksessa edusta ohjelman eikä Ylen arvoja, Keskitalo sanoo.

Hän selventää, että ohjelmassa nimenomaan tuomittiin natsit ja natsitervehdys, joka johti Hirvisaaren erottamiseen.

- Kuvan (Jahangirin ja Husseinin) julkaiseminen oli kuitenkin asiatonta ja valitettavaa, Keskitalo päättää.

Kuva poistettiin ohjelman sivuilta pian julkaisemisensa jälkeen. Keskitalon mukaan kuvasta ehti tulla muutama lukijapalaute.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    2. 2

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    5. 5

      Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

    6. 6

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    7. 7

      Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

    8. 8

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    9. 9

      David Hasselhoff esiintyi Raumalla – yleisö sekosi amerikkalaistähdestä, kotimaiset suosikit villitsivät: ”Ihan fiilareissa!”

    10. 10

      Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    9. 9

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    2. 2

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    5. 5

      Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

    6. Näytä lisää