Mervi

Kotimaa

James Hirvisaaren touhut hävettävät asikkalalaisia: "Sen miehen juttuja ei kukaan hyväksy"

Julkaistu:

Kansanedustaja, veturinkuljettaja James Hirvisaaren touhut hävettävät asikkalalaisia.
Miehen kotikunnassa epäillään, että veturimies olisi pudonnut kyydistä tai jäänyt ainakin asemalla.

- Ammattiauttajistakaan ei taitaisi olla apua James-ressukalle, tuumaa keski-ikäinen Tuija, joka ei halua kertoa koko nimeään eikä suostu kuvattavaksi, koska pelkää, että auton kyljet potkitaan sisään.

Voisi muuttaa pois paikkakunnalta

Kunnan ulkopuolella moni pitäjäläinen jättää kertomatta, että asuu samalla paikkakunnalla kuin Hirvisaari.

- Ei sitä kehtaa kertoa. Mitään hyvää siitä miehestä ei kunnalle ole koitunut. Voisi muuttaa pois paikkakunnalta, Tuija jatkaa.

Kauppakeskuksen pihassa moni jättää kommentoimatta Hirvisaaren tempaukset. Neljän kuntalaisen joukko avaa suunsa eikä kotipitäjän kansanedustajasta erityisen myönteistä sanottavaa ole.

- Sen miehen juttuja ei kukaan hyväksy.

- En edes voi sanoa suoraan, mitä hänestä ajattelen, tuumaa Pertti Helen.

Maijankamarilla oli puolenpäivän aikaan noin 30 naisen tapaaminen.

- Pöydissä kävi aikamoinen porina, kun äimisteltiin mitä James oli taas mennyt tekemään.

- Minulle on ihan sama missä se Hirvisaari on, kunhan ei vain ole kovin lähellä, totesi Pirkko Kurkinen.

Kritiikkiä antoivat myös Taisto Kurkinen ja Tapani Putula, jotka kummastelivat, että kansanedustaja innostuu jopa valokuvaamaan eduskuntavieraansa natsitervehdyksen.

Mutta löytyy niitäkin, jotka näkevät Hirvisaaren touhut myönteisinä. Pari vuotta sitten Hirvisaari oli puhunut sankarihaudoilla ja puheen kuullut ikämies oli vieläkin innoissaan.

- Jopa patamustat porvaritkin ihastelivat puhetta, kertoo nimettömäksi jäänyt kuntalainen.

Vasta puoli vuotta Asikkalassa asunut Jari Siikanen on innoissaan Jameksesta. Hän kertoo olevansa itsekin perussuomalainen ja pitää tärkeänä mielipiteen vapautta, josta hänen mukaansa on kyse, kun Hirvisaari toimii.

- Natsi-tervehdystä en hyväksy eduskunnan lehtereiltä. Se oli varmaan vain ajattelemattomuutta. Olisi pitänyt valita paikka paremmin.

- Perussuomalaiset puolueena toimii väärin, jos erottaa Jameksen, Siikanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    5. 5

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    6. 6

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    7. 7

      Pääluottamusmies: Postinjakajia pilkattu saattohoidon tukipalveluista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      IS-haastattelu: Rouva Jenni Haukio kertoo, mitä presidenttiparin Yhdysvaltain-vierailun kulisseissa tapahtui

    10. 10

      Kanadan komean pääministerin, 45, ”sukkavahinko” huvittaa – kuvat tapaamisesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    5. 5

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    6. Näytä lisää