Alma

Kotimaa

Valikko

Vapaavuori HS:lle: Ville Niinistö oksensi päälle

Julkaistu: , Päivitetty:

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) suomii Helsingin Sanomien haastattelussa kovin sanoin ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr) lauantaisia ydinvoimapuheita.
- On tosi kurjaa, että ministerikollega tällä tavoin vierestä oksentaa päälle. Varsinkin, jos hän jatkossa toivoo saavansa hallituksessa tukea itselleen tärkeille hankkeille, Vapaavuori sanoo HS:ssa.

Niinistö sanoi lauantaina vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa uskovansa Fennovoiman ydinvoimahankkeen kaatuvan Pyhäjoella puolessa vuodessa osakaspohjan romahtamiseen. Hän myös kehotti kuntien sähkölaitoksia hylkäämään hankkeen.

- Tällaisessa hallituksessa on väistämätöntä, että puolueet ovat joskus erimielisiä. Mutta silloin minimivaatimus on, ettei omilla puheilla pyrittäisi vaikeuttamaan hallituksen virallista linjaa, Vapaavuori sanoo.

Hän korostaa, että Niinistö puhui lauantaina vihreiden puheenjohtajana, ei ministerinä.

Ville Niinistö sanoo HS:lle olevansa hämmentynyt Vapaavuoren kommenteista.

- Olen hämmentynyt, että normaalia demokraattista keskustelua halutaan rajoittaa. On erikoista, että siihen suhtaudutaan noin tunteella, Niinistö sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    2. 2

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    3. 3

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    6. 6

      Kimi Räikkönen sai kehut tärkeältä Ferrarin mieheltä

    7. 7

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    8. 8

      Kommentti: Salakatselukohun uhriksi joutunut Kasmir lytättiin julmasti – taitava ulostulo pelasti uran

    9. 9

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    10. 10

      Mailamiehet tunkeutuivat yöllä asuntoon Lahden Mukkulassa – poliisi käytti etälamautinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    7. 7

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    8. 8

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    9. 9

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    10. 10

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    2. 2

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    3. 3

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    4. 4

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    5. 5

      Nimetön viesti paljasti miesystävän kaksoiselämän – koston kierre vei sairaanhoitajan käräjille

    6. Näytä lisää