Perttu

Kotimaa

Turkulaisnuoren koskettava ajatus leviää netissä: "Edes yhtenä päivänä maailman tärkein"

Julkaistu: , Päivitetty:

16-vuotias Eveliina Söderström sai koskettavan ajatuksen ja perusti Facebookiin ryhmän, jonka tarkoitus on konkreettisilla teoilla ilahduttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia lapsia ja nuoria.
Eveliina Söderström perusti lauantaina Facebookiin ryhmän "Edes yhtenä päivänä maailman tärkein". Ryhmä keräsi reilun vuorokauden sisällä perustamisestaan useita tuhansia jäseniä ja määrä kasvaa koko ajan.

Turkulaisen Söderströmin mukaan ryhmän tarkoitus on yhdistää jäsenten - isien ja äitien - voimat, ja piristää vaikeassa elämäntilanteessa olevien lasten ja nuorten elämää vaikka vain yhtenä päivänä. 

Ryhmän aikaansaama ensimmäinen kampanja on jo vireillä. Sen tavoitteena on järjestää syntymäpäiväyllätys koulukiusaamisesta kärsivälle ja marraskuussa 12 vuotta täyttävälle pojalle, joka tykkää rumpujen soittamisesta.

- Yritämme saada pojan lempiyhtyeen rumpalin soittamaan hänen kanssaan. Yhtye on paikallinen ja tuntematon. Siitä näkee, että näinkin pienestä asiasta lapsi voi tulla iloiseksi, Söderström miettii.

- Toimintaan ei tarvita paljon rahaa. Emme kerää mitään suuria lahjoitussummia, vaan tärkeintä on, että ihmiset käyttäisivät tähän vähän aikaa ja uskoisivat asiaan, hän jatkaa.

Söderströmillä itsellään on asiat hyvin, mutta hän on nähnyt läheltä, että lapsilla voi olla monenlaisia hankaluuksia elämässä.

- Siskoni pojalla on sydänvika. Hän on viettänyt paljon aikaa sairaalassa. Sairaalojen lastenosastoilla on paljon lapsia, joita voisimme ilahduttaa, hän kertoo.

Idean ryhmän perustamiseen Söderström sai Iltalehden lauantaina julkaisemasta jutusta, jossa kerrottiin yksinäisyydestä kärsivän tytön äidin järjestämästä syntymäpäiväyllätyksestä.

Äiti halusi, että tyttö kokee olevansa tärkeä edes yhtenä päivänä. Niinpä hän kannusti sosiaalisessa mediassa tuttuja ja tuntemattomia lähettämään tyttärelleen syntymäpäiväkortteja. Posti toi tytölle lopulta yhteensä yli 540 onnittelukorttia ja -pakettia.

Ryhmän jäsenmäärää päivitetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    8. 8

      Yle ja HS: Hampurin poliisilla tiedot kolmesta Turun puukotuksen epäillystä

    9. 9

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    10. 10

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    3. 3

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    6. Näytä lisää