Aulis

Kotimaa

Sijaislapsia piiskattiin ja pakkosaunotettiin - pariskunnalle ehdollista

Julkaistu:

Tuomio
Pienten sijaislasten piiskaaminen oli normaali kasvatusmenetelmä pohjoispohjalaisessa sijaisperheessä vuosien ajan. Miehen pidellessä kiinni nainen oli piiskannut lapsia risuilla selkään, takapuoleen ja paljaisiin jalkoihin.
Osaa pienistä lapsista oli myös pidetty seisomassa saunanlauteilla kuumassa löylyssä niin, että nämä olivat meinanneet pyörtyä.

Lasten suita oli pesty saippualla ja yhdeltä lapsista suu oli teipattu myös kiinni pesun yhteydessä ja jätetty palasaippua suuhun sisälle.

Lapsia oli seisotettu myös vähissä vaatteissa ulkona pihamaalla.

Pahoinpitelyjen alkaessa vuonna 2006 nuorin lapsista oli vasta kolmevuotias ja kaksi muutakin kaltoin kohdeltua lasta olivat pahoinpitelyjen alkaessa alle kouluikäisiä.

Pitkäaikaisessa sijoituksessa olleiden sijaislasten pahoinpitely paljastui vuonna 2011, kun muita sijaislapsia vanhempi tyttö riitaantui sijaisäitinsä kanssa ja kertoi perheen kasvatusmenetelmistä koulussa.

Kaikki lapset otettiin asioiden paljastuttua pois perheestä.

Asiaa käsitellyt Ylivieska-Raahen käräjäoikeus piti vuonna 1969 syntynyttä naista päävastuullisena teoista ja tuomitsi hänet viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Hänen vuonna 1964 syntynyt aviopuoliso sai 60 päivää ehdollista vankeutta.

Korvauksia sijaisvanhemmat tuomittiin maksamaan lapsille yhteensä lähes 14 000 euroa
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    7. 7

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    10. 10

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää