Perttu

Kotimaa

"Perheissä lastenhoitovalintoja konsultoi euro"

Julkaistu:

Eduskunta käsittelee keskustan tekemää välikysymystä kotihoidontuen muuttamisesta.
Hallitus on muuttamassa alle 3-vuotiaista maksettavaa tukea niin, että jatkossa sitä saisi 2,5 vuotta entiseen tapaan ja viimeisen puoli vuotta vain, jos isää jää hoitajaksi kotiin.

- Perhevapaista johtuvat pitkät katkokset heikentävät äitien palkka- ja urakehitystä. Tällä on vaikutuksia myös työeläkekertymään. Usein peräänkuulutetaan lapsen etua ja sitä, että lapsella tulee olla oikeus molempiin vanhempiin - oikeus isään.

- Kotihoidontuesta käydyssä keskustelussa tulee välillä tunne, etteivät isät ole kovin tervetulleita hoitovastuun kantajiksi. Heidät nähdään yhä edelleen vain perheen leivänhankkijana, peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) sanoi välikysymysvastauksessaan.

Viime vuonna kotihoidontukea sai 112 000 suomalaista, heistä miehiä oli noin viisi prosenttia.

Vehviläinen ei nähnyt hyvää

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Anu Vehviläinen (kesk) ei nähnyt mitään hyvää kotihoidontuen muutoksessa.

- On selvää, että nuorten perheissä lastenhoitovalintoja konsultoi euro. Tilastot kertovat, että kotihoidontuen valinneista isolla joukolla ei ole voimassa olevaa työsuhdetta.

- On hämmästyttävää, että hallitus haluaa jakaa perheet eri kasteihin. Siis perheisiin, joille annetaan mahdollisuus yhä lapsen hoitamiseen kotona 3-vuotiaaksi asti ja niihin, joilta se kylmästi viedään hoitovaihtoehdoista pois.

- Olette jo nyt järkyttäneet kymmenien tuhansien lapsiperheiden arkea, Vehviläinen tiesi. Syyttävän sormensa Vehviläinen osoitti "leikkauksen arkkitehtitoimistolle", pääministeri Jyrki Kataisen (kok) työhuoneeseen.

- Kokoomus on saanut koko hallituksen taakseen tässä asiassa. Nyt te yhteisesti olette sitä mieltä, että pienituloisilla perheillä ei tarvitsekaan olla samaa valinnan mahdollisuutta kuin parempituloisilla, Vehviläinen näki.

Pitkät katkokset heikentävät äitien palkka- ja urakehitystä

Vehviläinen ei sanallakaan puuttunut hallituksen rakennepaketin toiseen perhepoliittiseen ratkaisuun. Hallitus on kutistamassa subjektiivista päivähoito-oikeutta.

Jos molemmat vanhemmat ovat kotona, lapsella olisi enää oikeus puolipäiväiseen hoitoon, mutta lapsen edun niin vaatiessa, kokopäivähoitopaikka taataan edelleen kaikille.

Keskustelu jatkuu puoluiden ryhmäpuheillla, jonka jälkeen on aiheesta debatti. Debatin loputtua vuorossa ovat kansanedustajien yksittäiset puheenvuorot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    8. 8

      Jenkkiräppäri katsoi auringon­pimennystä uhmakkaasti ilman suojalaseja – Perui keikkoja näkö­vaikeuksien takia

    9. 9

      Guardian: Palomiehet saivat syötäväkseen pelastamansa porsaat – Somekohu seurasi: ”Miksei voi vain kiittää?”

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    6. Näytä lisää