Leevi

Kotimaa

HS: Liechtensteinin veroparatiisista paljastui toinen suomalaisnimi

Julkaistu:

Turkulaisyrittäjä
Turkulainen rakennusalan yrittäjä vältti lastensa perintöverot siirtämällä varojaan veroparatiisiin, kertoo Helsingin Sanomat.
Liechtensteinin veroparatiisista on paljastunut toinen suomalaisnimi. Helsingin Sanomien mukaan kyseessä on jo edesmennyt turkulainen rakennusalan yrittäjä.

Verottaja epäilee miehen vältelleen lastensa perintöveroja viemällä varallisuuttaan liechtensteinilaiseen LGT-pankkiin.

Verottajan mukaan yrittäjän perunkirjoituksessa havaittiin 5,2 miljoonan euron varallisuusero, kun vuoden 2005 tietoja verrattiin puolison tekemään aiempaan perunkirjoitukseen.

Verottaja jätti asiasta tutkintapyynnön keskusrikospoliisin Turun-yksikölle 2010, mistä se meni ratkaistavaksi keskusrikospoliisin talousrikosyksikköön Vantaalle.

Esitutkintaa ei kuitenkaan käynnistetty, koska Krp:n rikostarkastaja katsoi, ettei muun muassa 5,2 miljoonan euron varallisuuden vähentyminen aiheuta sellaisenaan syytä epäillä rikosta.

Pesänselvittäjän raporteissa oli lisäksi tullut ilmi seikkoja, jotka puhuivat rikosepäilyä vastaan.

Jo aiemmin on selvinnyt, että Nokian hallituksen entinen puheenjohtaja ja talousvaikuttaja Casimir Ehrnrooth sai lähes kahden miljoonan euron mätkyt liechtensteinilaispankissa olleiden varojen takia.

Liechtensteinin veronkiertovyyhti paljastui, kun LGT-pankin työntekijä kopioi työnantajaltaan tilitietoja ja myi niitä Saksan tiedustelupalvelulle.

HS:n tietojen mukaan aineistossa oli mukana noin kahdenkymmenen suomalaisen tiedot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    2. 2

      Missä on Julian? 7-vuotias joutui eroon äidistään, kun terroristit ajoivat väkijoukkoon Barcelonassa

    3. 3

      Naapuri Konneveden kolarista: Lapsi kiipesi bussin sivuikkunasta ulos, yksi lapsi oli vielä sisällä

    4. 4

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    5. 5

      Ainakin kahden maan kansalaisia, aikoivat räjäyttää kaasukanistereita – nämä asiat tiedetään Barcelonan terroristisolusta

    6. 6

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    7. 7

      Elke, 44, kuoli Barcelonan terroriteossa – ystävä suree perheenäitiä: ”Hän huolehti aina kahdesta pojastaan”

    8. 8

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    9. 9

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    10. 10

      Latvala nousussa Saksan MM-rallissa – Ogier heti pellolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    8. 8

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

    2. 2

      Missä on Julian? 7-vuotias joutui eroon äidistään, kun terroristit ajoivat väkijoukkoon Barcelonassa

    3. 3

      Naapuri Konneveden kolarista: Lapsi kiipesi bussin sivuikkunasta ulos, yksi lapsi oli vielä sisällä

    4. 4

      IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

    5. 5

      Ainakin kahden maan kansalaisia, aikoivat räjäyttää kaasukanistereita – nämä asiat tiedetään Barcelonan terroristisolusta

    6. Näytä lisää