Usko

Kotimaa

Valikko

Mies riehui kirveen kanssa - nuorille vammoja jalkaan ja käteen

Noin 30-vuotias mies riehui kirveen kanssa Pälkäneen Onkkaalassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Välikohtaus sattui Poistomyynti-liikkeen pihassa.

- Hälytys tuli 00.54 Onkkaalantielle. Kyseessä on ilmeisesti väärinymmärrys. Kirvestä heiluttanut mies on ilmeisesti erehtynyt henkilöistä, sillä tapahtumaa edelsi vain muutamaa minuuttia aikaisemmin kotirauhan rikkominen, jolloin miehen talon ikkuna oli rikottu. Hetkeä myöhemmin pihaan oli tullut henkilöautoilla paikallista nuorisoa, ja mies luuli, että nuoret olivat niitä, jotka olivat rikkoneet hänen ikkunansa. Näin ollen mies meni hätistämään nuoria pois kirveen kanssa, tutkinnanjohtaja Jussi Pilviö Kangasalan poliisista kertoo.

Kylällä liikkuvan huhun mukaan tilanne olisi alkanut paikallisessa baarissa, ja riidan jälkipuinti olisi jatkunut kirvesmiehen pyörittämän liikkeen pihalla.

- Lähtötilanteesta meillä ei ole tietoa, asian tutkinta on vielä kesken. Tutkimme, onko tullut riitaa ja kenen välillä, ovatko nuoret vain osuneet paikalle väärään aikaan ja väärään paikkaan, Pilviö jatkaa.

Kahakassa sai vammoja ainakin kaksi paikallista 18-vuotiasta nuorta.

- Mies vahingoitti kirveellä kahta nuorta, toiselle tuli pieni vamma käteen, toiselle jalkoihin, mutta ei kuitenkaan mitään vakavaa kummallekaan. Poliisi tavoitti miehen tapahtumapaikan läheisyydestä, ja vei hänet mukaansa.

Asiaa tutkitaan ainakin törkeänä pahoinpitelynä ja vahingontekona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. 6

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    7. 7

      HU: Kelan päätös yllätti espoolaismiehen – ”Joudun hakemaan asuntoa, jollaista ei ole olemassakaan”

    8. 8

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. Näytä lisää