Aulis

Kotimaa

HS: Guggenheim haluaa paikan puiselle museolle Helsingin paraatipaikalta

Julkaistu:

suunnitelma
Helsingin Sanomien mukaan Guggenheimin säätiö esittää ensi tiistaina, että se saisi paikan museolle Helsingin Etelärannasta.
HS:n mukaan Kauppahallin naapuritontti Etelärannassa on säätiön ykkösvaihtoehto muun muassa siksi, että turistit löytävät sinne helposti.

Helsingin kaupunginhallitus päätti viime vuonna, ettei kaupunki rahoita museon arkkitehtuurikilpailua. HS:n mukaan Guggenheim haluaa nyt varmistaa, että hanke etenee arkkitehtuurikilpailuun asti. Kilpailu rahoitetaan tarvittaessa ilman julkista tukea, ja se maksaa 1,5-2 miljoonaa euroa.

Aiemmin työ- ja elinkeinoministeriö on kertonut olevansa valmis rahoittamaan kilpailua, jos museo rakennetaan puusta. HS:n tietojen mukaan puu on isossa roolissa tulevassa arkkitehtuurikilpailussa.

Uutisen mukaan Guggenheim on muuttanut esityksessään kävijätavoitetta ylöspäin. Suunnitelma korostaa aiempaa enemmän matkailun ja yrittäjyyden edistämistä. HS:n mukaan Guggenheim haluaa kansalaiskeskustelua muun muassa puheena olevasta tontista.

Viime vuonna Guggenheim esitti suunnitelmaa Katajanokalle tulevasta taidemuseosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    3. 3

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    6. 6

      Patrik Laine arvostettiin NHL:n listauksessa monen supertähden edelle – asiantuntijalta kova ennustus

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    9. 9

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    10. 10

      Loppuuko leikki aina liian lyhyeen? Seksuaaliterapeutti kertoo, miten orgasmia voi pitkittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    3. 3

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    6. Näytä lisää