Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Thai-poimijoiden puolustaja ällistyi poliisin tutkinnan kohteesta

Poliisin toiminta ihmetyttää thaimaalaisten marjanpoimijoiden asianajajaa.
Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehto päätti keskiviikkona lopettaa marjayritys Ber-Ex Oy:n toimitusjohtaja Kari Jansaa koskevan esitutkinnan.

Thaimaalaiset marjanpomijat olivat tehneet aiemmin poliisille rikosilmoituksen ihmiskaupasta.

Marjanpoimijoita edustanut lakimies Ville Hoikkala pitää kihlakunnansyyttäjän päätöstä oikeana. Hän kirjoittaa asiasta uuden Suomen verkkosivujen blogissaan.

- Ihmettelen, miksi poliisi on ottanut selvityksen kohteeksi nimenomaan Kari Jansan, vaikka asianomistajat eivät ole sitä vaatineet, Hoikkala kirjoittaa.

Hänen mukaansa asiassa ei ole missään vaiheessa noussut esille väitteitä siitä, että Kari Jansa olisi syyllistynyt ihmiskauppaan tai muuhun rangaistavaan menettelyyn.

Hoikkala kirjoittaa, ettei ole myöskään itse koskaan näin väittänyt. Hänen mukaansa asia käy ilmi myös kihlakunnansyyttäjän päätöksestä.

- Sen sijaan Ber-Ex Oy:n ympärillä on pyörinyt monenlaisia kulkijoita sekä Suomessa että Thaimaassa, joiden osalta asioita pitää vielä selvitellä, Hoikkala kirjoittaa.

Hän esittää blogissaan myös pahoittelunsa Jansalle, koska tämä on joutunut aiheettomasti rikoksesta epäillyksi ja saanut kielteistä julkisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Raju tulipalo aiheuttaa savuhaittaa Vantaalla – liekit tallentuivat dramaattiselle videolle

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    9. 9

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    10. 10

      Kuva historiallisesta hetkestä: Britannian pääministeri Theresa May allekirjoitti Brexit-kirjeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Raju tulipalo aiheuttaa savuhaittaa Vantaalla – liekit tallentuivat dramaattiselle videolle

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    6. Näytä lisää