Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Timo Soini: Kotihoidontuen jakaminen saa naiset äänestämään perussuomalaisia

Perussuomalaisten puheenjohtaja antoi kiitosta puolueensa naisille ja epäili naisten äänien nostavan puoluetta jatkossakin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Ykkösaamu-ohjelmassa puolueen tuoreessa gallupissa saamia hyviä kannatuslukuja. Ylen teettämässä kyselyssä Perussuomalaiset oli noussut toiseksi suurimmaksi puolueeksi 19,3 prosentin kannatuksella. Niin ikään oppositiossa istuva Keskusta oli suurin 23,8 prosentin kannatuksella.

- Tulos ei ole yllätys. Meillä ollut hyvä kehitys jo useampia kuukausia. Meillä on hirveän hyvä kenttäorganisaatio, Soini kehui.

Soini antoi tunnustusta varsinkin puolueensa naisille. Hän mainitsi nimeltä puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon ja hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahon eroamisen jälkeen nousseen Pirkko Mattilan.

- Pirkko Mattila on esimerkki siitä, kuinka nopeassakin tahdissa pystytään vaativaan poliittiseen työskentelyyn menemään sisään ja menestymään, Soini sanoi.

Puheenjohtajan arvion mukaan juuri naisäänestäjistä voi löytyä potentiaalia perussuomalaisten suurempaankin nousuun. Soini arvosteli hallituksen esitystä kotihoidontuen muuttamisesta ja arveli tuoreen esityksen ajavan toteutuessaan naisia perussuomalaisten äänestäjiksi.

Kotihoidontukea on suunniteltu muutettavaksi, jotta äitejä saataisiin palaamaan nopeammin työelämään. Hallitus päätti viime viikolla, että tulevaisuudessa kotihoidontuki jaetaan puoliksi vanhempien kesken. Oppositiossa päätöstä on arvosteltu siitä, että se vie perheiltä mahdollisuuden valita itselle parhaiten sopivan vaihtoehdon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    6. 6

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    7. 7

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    8. 8

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    9. 9

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    10. 10

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    2. 2

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    3. 3

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    4. 4

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    5. 5

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    6. Näytä lisää