Atso

Kotimaa

AL: Äiti pelästyi alastonkuvia 13-vuotiaan koneella - ei ehtinyt estää hyväksikäyttöä

Julkaistu:

tuomio
19-vuotias urjalalaismies tutustui Facebookissa 13-vuotiaaseen tyttöön, jolle hän alkoi ehdotella tapaamista. Tapahtumat johtivat hyväksikäyttöön, kertoo Aamulehti.
Viestittely sai alkunsa vuonna 2012. Aamulehden mukaan Tampereella asunut mies alkoi ehdotella tytölle tapaamista, joka toteutui kesäkuussa 2012. Tyttö tuli omasta aloitteestaan miehen luokse, ja mies haki heille lonkeroa. Lopulta mies suostutteli tytön yhdyntään, vaikka hän tiesi tämän olevan vasta 13-vuotias.

AL:n mukaan tytön äiti oli saanut kaksi päivää aiemmin vihiä siitä, mitä oli meneillään. Hän oli löytänyt tytön tietokoneelta alastonkuvia ja seksuaalissävytteisiä viestejä, joita tyttö oli lähettänyt.

AL kertoo, että äiti ja tytär olivat riidelleet aiheesta. Kun 19-vuotias ja 13-vuotias tapasivat, piti tytön olla sinä iltana elokuvissa ja tulla kotiin. Kun häntä ei kuulunut kotiin, lähti äiti kaupungille etsimään tyttöä - liian myöhään.

13-vuotias sai klamydiatartunnan ja vakavia psyykkisiä oireita.

19-vuotias tuomittiin AL:n uutisen mukaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksan kuukauden ehdolliseen rangaistukseen. Hän on saanut aiemmin ehdollisen tuomion vastaavasta teosta. Tuomiota tehostettiin tuomitsemalla mies 1 vuoden 3 kk:n valvontaan. Hän joutuu maksamaan uhrille 3 800 euron korvaukset.

Oikeus totesi uhrin olleen aloitteellinen, eikä vastaaja ollut käyttänyt väkivaltaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    2. 2

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    3. 3

      Video Helsingin yliajopaikalta – poliisi tutki renkaanjälkiä

    4. 4

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. 6

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    7. 7

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    8. 8

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    9. 9

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    7. 7

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    2. 2

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    3. 3

      Video Helsingin yliajopaikalta – poliisi tutki renkaanjälkiä

    4. 4

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    5. 5

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    6. Näytä lisää