Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Keskiaikaisen sormuksen löytäjä: "Sattumaahan se oli"

Espoonkartano
Keskiaikainen, mittaamattoman arvokas kultasormus osui espoolaisen Antti Hirvisen eteen vain 10 minuuttia sen jälkeen, kun hän oli käynnistänyt metallinilmaisimensa.
Pari vuotta aarteenetsintää harrastanut espoolainen Antti Hirvinen ei saattanut arvata, mikä häntä Espoonkartanon lähipellolla odotti kaksi viikkoa sitten keskiviikkona.

Hän oli ehtinyt haravoida pellonlaitaa vasta noin 10 minuutin ajan, kun laite alkoi hälyttää. Metallinilmaisimen näytöltä Hirvinen näki, että maassa, lähellä pintaa piilotteli jotakin, joka oli mahdollisesti kultaa.

- Melkoinen sattumahan se oli, löytö, mies kertoo IS:lle rauhallisena.

Pelto ei ollut valikoitunut haarukoitavaksi sattumalta. Historiaa harrastanut Hirvinen tiesi vanhan Kuninkaantien varressa sijaitsevan Espoonkartanon olevan hyvin vanhaa, keskiaikaista asuinaluetta. Sellaisista paikoista on hyvä etsiä, koska yleensä asumisesta on jäänyt jälkiä aina näihin päiviin asti.

Lähistöllä asuva Hirvinen myös tiesi, että pelto oli ensimmäisiä puituja peltoja ja sinne voisi hyvin mennä metallinilmaisimen kanssa.

- Muutenhan siinä pellossa ei ollut kamalasti odotuksia ollut aikaisempina vuosina, Hirvinen sanoo.

Läheltä pintaa löytynyt savinen möykky kätki sisäänsä aarteen.

- Sen näki heti jo paakusta, että kyseessä oli sormus ja painosta tunnistin, että sen täytyi olla kultaa, Hirvinen kertoo.

Espoon kaupunginmuseon intendentin Tryggve Gestrinin mukaan onkin mahdollista, että sormus on peräisin 1300-luvun puolivälistä ja se on saattanut kuulua Ruotsin hovia lähellä olleelle henkilölle. Vastaavia sormuslöytöjä on tehty Pohjoismaissa vain muutama aikaisemmin, Suomesta ei ikinä ennen.

Lue maanantain Ilta-Sanomista lisää keskiaikaisesta sormuksesta ja kuinka se löytyi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    3. 3

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    4. 4

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    5. 5

      Ostitko Estrellan voinmakuista mikropopcornia? Palauta heti

    6. 6

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    7. 7

      Poliisi iski netin salaiseen huumekauppaan – otti 16 epäiltyä kiinni

    8. 8

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    2. 2

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    3. 3

      Umpihumalassa suoraan lähetykseen saapunut Matti Nykänen katuu sekoiluaan – palasi selittämään: ”Itse sitä kaljaa kurkusta alas kaadoin”

    4. 4

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    5. 5

      Ostitko Estrellan voinmakuista mikropopcornia? Palauta heti

    6. Näytä lisää