Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Sipilä: Suomen toipumiseen menee kymmenen vuotta

Julkaistu:

Mikkeli
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan Suomen taloutta vahvistavilla uudistuksilla on kova kiire.
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Mikkelissä puhunut Sipilä kiitteli hallitusta siitä, että taloutta ja työllisyyttä vahvistaviin rakenteellisiin uudistuksiin ollaan vihdoin halukkaita tarttumaan.

- Kriisitietoisuus on parantunut, mutta emme ehkä vielä ymmärrä, kuinka pitkä ja iso urakka meillä on edessämme. Kestää kymmenen vuotta, ennen kuin olemme saavuttaneet sen, mitä 1990-luvun alun uudistusten jälkeen on hukattu, hän sanoi.

Pakon edessä uudistuksia tehneillä mailla on Sipilän mukaan tulevaisuudessa kilpailuetua tilanteesta.

- Koen jopa että nämä Etelä-Euroopan kriisimaat, jotka ovat tehneet näitä rajujakin muutoksia, voivat jollakin aikavälillä jopa ajaa meidän yritystemme edelle, Sipilä ennusti.

Keskusta ehdottaa hallitukselle ratkaisuksi laajaa yhteiskuntasopimusta, joka koostuisi pitkäkestoisesta ja maltillisesta työmarkkinaratkaisusta sekä kilpailukykyä ja työllisyyttä kohentavista päätöksistä. Lisäksi puolue esittää miljardiluokan rakenteellisia uudistuksia, joihin kuuluisi yrityksiä tukevan kasvurahaston perustaminen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    4. 4

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    5. 5

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Hannun perintöaarre osoittautui arvokkaaksi – tästä on maksettu 300 euroa, mutta Hannu ei löydöstään luovu

    8. 8

      Donald Trump teki tökerön etikettivirheen golfkentällä – ”Mitä hiivattia!”

    9. 9

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    10. 10

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    7. 7

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    8. 8

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    4. 4

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    5. 5

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    6. Näytä lisää