Martta

Kotimaa

Valikko

Nasima Razmyarilta avoin kirje Teuvo Hakkaraiselle: "Sanasi loukkaavat - miksi sanot näin?"

Julkaistu:

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, vuoden pakolaisnaiseksi valittu Nasima Razmyar kirjoitti avoimen kirjeen kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle (ps).

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) kirjoitti näkemyksiään islamista blogissaan omalla verkkosivullaan maanantaina 19. elokuuta.

Nasima Razmyar vastasi Hakkaraiselle avoimella kirjeellään, joka julkaistiin Iltalehden verkkosivuilla.

Razmyar kertoo tarttuneensa kynään, sillä hän ei tunnista tuntemaansa Teuvo Hakkaraista tämän tekstistä. Razmyar työskentelee tällä hetkellä sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän viestintäsihteerinä ja tapaa Hakkaraisen eduskunnassa lähes päivittäin.

- Eniten hämmentää, että se ihminen, jonka täällä näen ja jota tervehdin ja jonka kanssa juttelemme niitä näitä - en tunnista näistä teksteistä häntä. Ihmettelen, että voiko ihminen sen hymyn takana ajatellakin jotenkin tällä tavalla. Ensin on tavallaan yhtä kasvoa ja toisaalta taas saattaakin ajatella ihan toisin, Razmyar sanoo.
 
Hän sanoo, ettei ole aikaisemmin Hakkaraisen teksteihin ja sanomisiin tarttunut mutta nyt hän koki, että asia meni myös henkilökohtaiseksi.

- Hakkaraisen kirjoitus oli loukkaava ketä tahansa kohtaan, mutta hän puhui useasta miljoonasta ihmisestä ja ihmisryhmästä. Tietyllä lailla rajansa kaikella, Razmyar jatkaa.

Hän sanoo, että monelle Hakkaraisen sanomiset saattavat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

- Tiedän myös, että ihmisille, joille hän tämän kohdistaa, se ei menekään toisesta sisään ja toisesta ulos. Haluan tietää, ymmärtääkö hän sen ja välittääkö hän siitä, onko sillä mitään merkitystä.

Razmyar tietää, että vihapuhetta lähentevällä kirjoituksella on vaikutusta maahanmuuttajiin.

- Vaikutukset esimerkiksi muslimien keskuudessa voivat olla sellaisia, että ihmiset ajattelevat, että uskallanko puhua naapurin kanssa, uskallanko ylipäätään lähestyä jotain ihmistä vai ajatteleeko hän, että olen jihad-taistelija? Nyt puhutaan herran tähden meidän kansanedustajasta, joka on kansanedustuslaitoksessa. Totta kai se koskettaa, ihmetyttää ja mietityttää varsinkin nuoria ihmisiä, Razmyar sanoo.

Avoimen kirjeen Hakkaraiselle lähettänyt nainen haluaa tavata kansanedustajan myös rauhassa kasvotusten puhuakseen asiasta.

- Laitoin hänelle viestin, että mielelläni haluaisin tavata häntä lähiaikoina, ja ollaan sovittu, että tavataan, kun aikataulut sallivat. Haluaisin oikeasti puhua hänen kanssaan ja tietää, mitä hän ihan oikeasti ajattelee. Sain häneltä mukavan vastauksen, sellainen hän on - siksi häntä onkin tällaisista kirjoituksista välillä vaikea tunnistaa, Razmyar summaa.

Hakkarainen pitää kirjoituksessaan Suomeen tulevia maahanmuuttajia ”menoeränä ja rasitteena suomalaiselle yhteiskunnalle ja hänen mielestään islamilaiset maahanmuuttajat odottavat kutsua uskonsotaan.

Vähemmistövaltuutettu Eva Biudet kertoo Helsingin Sanomien mukaan, että valtakunnansyyttäjä arvioi, onko Hakkaraisen tekstissä jotain sellaista, mikä voidaan tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

Hakkarainen on herättänyt aiemminkin huomiota lausunnoillaan. Hän sai eduskuntaryhmältään huomautuksen vuonna 2011.

*****

Tässä Nasiman kirjoitus sanasta sanaan.

Hyvä Teuvo,

Pohdin yön yli ennen kuin päätin kirjoittaa sinulle. Maanantaina julkaisemasi blogikirjoitus muslimeista terroristeina sai sappeni kiehumaan.

Olemme tuttavia, saman työyhteisön jäseniä. Minä tervehdin sinua ja sinä aina minua. Molemminpuolinen kunnioitus näkyy päivittäisissä toimissamme.

Mutta. Teuvo. Minähän olen muslimi. Sinun mielestäsi olen terroristi, ääriainesta, joka odottaa kutsua pyhään sotaan eli Jihadiin. Et tainnut muistaa sitä?

Ensi kerralla, kun tapaamme eduskunnassa, aion ottaa asian kanssasi esille. En vaadi sinulta anteeksipyyntöä, mutta selitystä kyllä. Miten voit ensin olla niin tuttavallinen ja sitten kirjoitat jotain näin ikävää. Tuntuu kurjalta.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

Etkö sinä Teuvo voisi sittenkin olla se Laupias samarialainen?

Tiedän, että olet lempeä, antelias ja rehellinen ihminen. Näin minulle on kerrottu. Ei yhden, vaan usean henkilön suusta. Olet hyvä suomalainen.

Siksi sinun pitäisi tietää, että sanoilla on seurauksensa. Sanoilla voi muuttaa maailmaa, vaikka se kovin kliseiseltä kuulostaakin. Sanat voivat myös satuttaa. Sanat voivat loukata.

Sinun sanasi kohdistuivat kokonaista ihmisryhmää kohtaan. Sinun sanasi satuttavat. Sinun sanasi loukkaavat. Miksi sanot näin?

”Nämä [muslimit] elävät sosiaaliturvan varassa ja osa vielä yhä enenevässä määrin syyllistyy rikoksiin, jotka ennen ovat olleet harvinaisia meillä, mm. joukkoraiskauksiin.”

”– jokaisen muslimin kunnia ja velvollisuus on surmata jokainen uskoton ja juutalainen.”

Teuvo,

En tiedä, mihin pyrit sanoillasi vai pyritkö niillä mihinkään. Seurauksensa niillä kuitenkin on. Luot niillä jännitteitä. Jännitteitä ihmisryhmien, naapureiden, uskontokuntien ja poliittisten puolueiden välille. Sitäkö sinä todella haluat? Pahaa verta ja ennakkoluuloja?

Suomalaiset ovat tolkkua kansaa, joten tiedän, että monelle sanasi menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Teuvohan se nyt sanoo mitä sanoo, Virtaset ja Korhoset pohtivat aamukahvin ja ruisleivän äärellä.

Valitettavasti Abdullahiin ja Mohammediin sinun sanasi osuivat ja upposivat. Monessa maahanmuuttajakodissa pohditaan nyt, mitä naapurin Virtaset ja Korhoset heistä ajattelevat. Osuivatko ja upposivatko sinun sanasi myös heihin?

Hyvä Teuvo Hakkarainen,

Tiedän, ettet sanonut pahalla. Tiedän, ettet kyllä sanonut hyvälläkään. Olisi ollut parempi, että olisit jättänyt sanomatta kokonaan.

Ystävällisin terveisin,

Nasima

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    7. 7

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää