Alvar, Auno

Kotimaa

Auerin lasten todistus keskeinen - Professorit: Voi olla aikuisen veroinen todistaja

Julkaistu:

uskottava todistus
Lapsi voi olla aikuisen veroinen todistaja. Tilanne muuttuu heti, jos haastattelija johdattelee lasta tietämättään kysymyksillä.
Lapsen kertomus voi olla oikeudessa yhtä uskottava kuin aikuisenkin todistus, sanovat professorit Johanna Niemi ja Pekka Santtila.

– Jos alle kouluikäinen lapsi kertoo omin sanoin todistamastaan tapahtumasta, hänen kertomuksessaan on suhteessa yhtä vähän virheitä kuin aikuisen kertomuksessa, vaikka se usein onkin niukempi, oikeuspsykologiaan perehtynyt Santtila sanoo.

Tilanne muuttuu heti, jos haastattelija johdattelee lasta tietämättään kysymyksillä. Aikuiset eivät ole yhtä alttiita johdattelulle, mutta heihinkin voidaan vaikuttaa tahallisesti tai tahattomasti. Santtila kertoo, että esimerkiksi Ruotsissa ministeri Anna Lindhin murhan tutkinnassa kuultiin aikuisia todistajia toistensa kuullen, jolloin virheet tarttuivat todistajalta toiselle.

Lasten uudet kertomukset ovat keskeinen osa uutta todistelua tällä viikolla oikeudessa käsiteltävässä Ulvilan murhajutussa, Santtila arvioi. Syyttäjä Jarmo Valkama vahvistaa tämän.

Korkein oikeus palautti Auer-jutun käräjille, koska hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen syyttäjäpuoli esitti paljon uutta aineistoa.

Syyttäjät ovat kertoneet aiemmin uuden todistelun osoittavan muun muassa, että surmaamisesta aiheutuneita ääniä olisi tallennettu ja soitettu myöhemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana.

Santtilan mukaan Auerin lapsi kertoo kuulleensa oven läpi, kun Auer puuhasteli nauhoituksen kanssa. Santtila on Anneli Auerin puolustuksen asiantuntijatodistaja. Hän sanoo testanneensa tieteellisellä kokeella, voivatko lapset havaita oven läpi sen tyyppiset tapahtumat, joista Auerin lapsi kertoo.

– Lasten uusi kertomus ei ole luotettava. Niin monimutkaista tapahtumaa ei
voi kukaan kuulon varassa havaita.

Haastehakemuksesta käy ilmi, että keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan Auerin lapsi on voinut kuulla kertomallaan tavalla ääniä huoneensa suljetun oven takaa.

Todistus usein ratkaiseva

Helsingin yliopiston professorin Johanna Niemen mukaan todistajan kertomus voi olla ratkaiseva oikeudessa.

– DNA- ja kuitunäytteet ovat tärkeitä todisteita, mutta monessa tapauksessa ne eivät yksin riitä, oikeustieteen professori Niemi sanoo.

Esimerkiksi DNA kertoo sen, että joku on ollut rikospaikalla, mutta ei sitä, milloin tai mitä hän on tehnyt. Niemen mukaan perinteisesti todistajia on pidetty varsin luotettavina, mutta tiedot todistajaan vaikuttamisesta ovat muuttaneet tätä.

Niemi toivoisi, että poliisi kirjaisi ylös aina aikuistodistajiltakin kysymänsä kysymykset, sillä se lisäisi luotettavuutta. Lasten kertoman luotettavuutta arvioidaan jo kuulustelun kysymysten pohjalta.

Käytös ei kerro luotettavuudesta

Niemen mukaan todistajan varmuus omasta havainnosta ei kerro havainnon luotettavuudesta.

– Toiset sanovat, että näin sinisen auton. Toiset, että muistaakseni se oli sininen, mutta saattoi olla vihreäkin. Nämä ovat vain persoonaeroja, Niemi sanoo.

Santtila toivoisi, että aikuisten todistuksiakin kuultaisiin korkeammissa oikeusasteissa videolta kuten Ruotsissa.

– Ajatellaan, että hovioikeustuomarit pystyvät todistajan live-esiintymisestä päättelemään todistajan luotettavuuden. Nykytiedon valossa sanattomasta käytöksestä ei voida tehdä päätelmiä. Lisäksi mitä enemmän aikaa kuluu, sitä heikommat muistikuvat todistajalla on, hän perustelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Mikko kiskoi järvestä valtavan hauen napapiirillä – ”Tiesin, että nyt on oikeasti iso kyseessä”

    4. 4

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    5. 5

      Opiskelijat eivät olleet uskoa silmiään: Game of Thrones -tähti aloitti yliopistossa – hengaili pubissa kuin kuka tahansa tavis

    6. 6

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

    9. 9

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    10. 10

      Hifistelijä voi käyttää laitteistoon 500 000 euroa: ”Kun ei ole emäntää, voi valita kaiuttimet ilman kompromisseja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Mikko kiskoi järvestä valtavan hauen napapiirillä – ”Tiesin, että nyt on oikeasti iso kyseessä”

    4. 4

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    5. 5

      Opiskelijat eivät olleet uskoa silmiään: Game of Thrones -tähti aloitti yliopistossa – hengaili pubissa kuin kuka tahansa tavis

    6. Näytä lisää