Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Pekkarinen: "Hallituksen kaatuminen yhä lähempänä"

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen sanoo, että hallituksen kaatuminen on yhä lähempänä, "haluttiinpa tai ei".
Viitasaarella tänään puhunut veteraanikansanaedustaja Pekkarinen sanoi, ettei kukaan toivo ennenaikaisia eduskuntavaaleja, "mutta niiden todennäköisyys ja tarpeellisuuskin käy päivä päivältä ajankohtaisemmaksi".

Pekkarisen mielestä kokoomuksen ja Sdp:n poikkeuksellisen rajuksi äitynyt riitely osoittaa, että hallituksen toimintakyky on hupenemassa olemattomiin.

- Sdp:n sisältä tänään esitetyt väitteet päähallituspuolueiden historiallisen huonoista väleistä, kokoomuksen kiusanteosta ja tiedon panttaamisesta ovat vakavia. On perin oudoksuttavaa, että samaan aikaan kun Sdp:n puheenjohtaja vakuuttaa hallituksen toimintakykyä, muut Sdp:n poliitikot lyövät pääministeripuoluetta lekalla. Ja sama toisinpäin, Pekkarinen toteaa.

Hänen mukaansa hallituksen sisäinen riitely takaa sen, että Suomi jää entistäkin selvemmin "näivettyväksi ajopuuksi".

- Kansakunnan yhteisen edun nimissä meillä ei ole sellaiseen varaa. "Rampana ankkana" jatkaminen yli kahden vuoden ajan olisi katastrofi. Nyt tarvitaan johtajuutta.

- Pääministeri Katainen näyttää menettäneen täysin otteensa hallituksen johtamisessa, Pekkarinen lataa.

Ota kantaa

Tuleeko Suomeen ennenaikaiset eduskuntavaalit?

Kyllä 39% Ei 61%
Ääniä yhteensä 4884

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    2. 2

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

    5. 5

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    6. 6

      Saahan sitä huomiota näinkin – kohunäyttelijä, 44, teki sen taas: Kumarrus kesken koiralenkin paljasti lähes kaiken

    7. 7

      Suurhälytys kemikaalitehtaalla Oulussa – vetyräjähdys reaktoritornissa

    8. 8

      Syrjäisellä paikalla ammutun uhrin ruumis heitettiin tien laitaan – kahdelle miehelle elinkautiset

    9. 9

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    10. 10

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    2. 2

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Raivoisa purkaus Facebookissa – tangokuningas Aki Samulin keikat peruttiin: Näin vastaa järjestäjä

    5. 5

      Arkansasin teloitussarja sai jatkoa – uhrin perhe toteutti teloitettavan viimeisen toiveen

    6. Näytä lisää