Atso

Kotimaa

Backman: "Urpilainen joutunut yksin tuleen"

Julkaistu:

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan Sdp:ssä oli tullut aika puuttua hallituskumppanien toimintaan.
- Itseäni on häirinnyt se, että valtiovarainministeri (Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen) on joutunut aika monessa tilanteessa, muissakin kuin vakuusasioissa, olemaan yksin kovissa paikoissa tulessa ilman, että perinteistä tukea hallituskumppaneilta on tullut, hän syytti.

Kokoomuksen lisäksi hän nimesi nyt kyseenalaisesti toimineiden hallituskumppanien joukkoon myös vihreät.

- Nyt taas näytti alkavan tämäntyyppinen keskustelu, jossa yksittäisten ministerien tai hallituspuolueiden toimesta jo yhdessä sovituista asioista vetäydytään. Näin oli sote-uudistuksen osalta, josta vihreät ryhtyivät vetäytymään pois, ja näytti olevan myös kehysriihen ratkaisujen osalta kokoomuksen puolelta, josta tuli useampia puheenvuoroja joissa poikettiin kehysriihen yhteisistä linjauksista, Backman sanoi.

- Se ei vain vetele. Tämä on kyllä noteerattava hallituskumppanien toimesta, että Sdp ei johda tätä hallitusta, eikä voi vastata tämän hallituksen toimintakyvystä. Minun mielestäni hallitus on ollut toimintakykyinen, mutta ei tule sitä olemaan jos tämäntyyppinen toiminta jatkuu, jossa valtiovarainministeriä tullaan tällä tavalla sivusta potkimaan.

Backman sanoi, että kaikesta huolimatta hallituspuolueiden välinen keskusteluyhteys on tällä hetkellä hyvä.

Kokoomuskritiikki jatkuu

Backman ei peräänny eilisistä kokoomuslaiset suututtaneista puheistaan.

- Pelisääntöihin kuuluu, että jos meitä potkitaan jaloille muilta puolueilta viisi tai kuusi kertaa, niin voimme kerran antaa julkisesti takaisinkin. Toivottavasti, Backman totesi Lahden kesäkokouksen päätteeksi järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Eilen pitämässään avajaispuheessa Backman piikitteli hallituskumppaneitaan, erityisesti kokoomusta, jonka ministerit ovat arvostelleet julkisuudessa valtiovarainministeriön budjettiratkaisuja.

Viimeksi samana aamuna pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi olevansa huolissaan valtionvelan liiasta kasvusta ensi vuonna.

Backman myös kyseenalaisti epäsuorasti tasavallan presidentti Sauli Niinistön oikeuden osallistua talouskeskusteluun.

- En muista käyttäneeni (kovia sanoja) yhdestäkään kokoomuslaisesta edustajasta tai ministeristä. Siinä olleet viestit olivat osittain savolaisia, jossa vastuu jää vastaanottajille, Backman toppuutteli tiedotustilaisuudessa.

- Näytti menneen perille, ja se oli tarkoituskin, Backman lisäsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    6. 6

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Video veneen perässä raahatusta haista herättää raivoa – ”Pahinta mitä olen nähnyt vuosiin”

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    5. 5

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    5. 5

      Valkoisessa talossa täysi sisällissota – viestintäjohtaja kutsui kabinettipäällikköä ”v***n paranoidiksi skitsofreenikoksi”

    6. Näytä lisää