Hanna, Johanna, Jenni

Kotimaa

Valikko

Sillan yli viritetty köysi johti 16-vuotiaan kuolemaan - turmaa epäillään kuolemantuottamukseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi tutkii Laukaan lauantaista moottoripyöräonnettomuutta kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Epäselvää on kuitenkin vielä se, kenen vastuulle 16-vuotiaan nuorukaisen kuoleman aiheuttanut köysi kuuluu.

- Kiistatonta ja selvää on se, että esitutkintakynnys ylittyy, toteaa rikoskomisario Markku Latvala Keski-Suomen poliisista.

16-vuotias nuori mies kuoli lauantaina iltapäivällä, kun hän ajoi kevytmoottoripyörällä kävelysillalla ja törmäsi sillan yli viritettyyn köyteen. Hän lensi ajokkinsa päältä ja loukkaantui niin pahoin, ettei elvytyksestä ollut apua.

Köyttä käytettiin matkailuryhmän seikkailutehtävässä. Yksi ryhmän jäsenistä oli parhaillaan laskeutumassa sillä. Hän sai onnettomuudessa lieviä vammoja.

Latvalan mukaan köyden viritti sillan poikki seikkailuretken ohjaaja.

Retki kuului läheisen Varjolan matkailutilan ohjelmapalveluihin, joten Latvalan mukaan on mahdollista, että myös matkailutilan vastuuhenkilöitä voidaan pitää vastuullisina tapahtuneesta.

Onnettomuus sattui kevyen liikenteen sillalla, joka ylittää Kuusaan kanavasulun.

Silta on tarkoitettu jalankulkijoille ja pyöräilijöille, eli sitä ei saisi ajaa moottoriajoneuvolla. Lehtitietojen mukaan monet kuitenkin oikaisevat mopolla tai moottoripyörällä kävelysillan kautta.

- Kyllä semmoista on kuulunut, että etenkin mopolla ajetaan sillan yli, vahvistaa rikoskomisario Latvala.

Latvalan mukaan Kuusaan silta ei ole kovin vilkkaasti liikennöity. Sillalta kiipeileminen ei ole sinänsä luvatonta, kunhan turvallisuusmääräyksiä noudatetaan.

- Mutta eihän tien yli saa köyttä vetää, sanoo Latvala.

Varjolan matkailutilan isäntä Markus Kallio kertoo, että sillalta laskeutuminen on poistettu seikkailuretkien ohjelmistosta ainakin tämän viikon ajaksi. Muutoin toiminta jatkuu normaalisti.

- Seikkailuretkiä on tehty parikymmentä vuotta, ja tähän asti on vältytty onnettomuuksilta, sanoo Kallio.

Tapauksen poliisitutkinta on alkuvaiheessa. Rikoskomisario Latvalan mukaan maanantaina ei vielä kuulusteltu ketään.

Latvalan mukaan rikosnimikkeet saattavat tutkinnan aikana vielä muuttua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

  2. 2

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  3. 3

    Isä jätti 2-3-vuotiaat pikkulapset autoon ja meni ostoksille –pelastuslaitokselta vakava muistutus

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Ketjukolari aiheutti Nelostiellä kilometrin pituiset jonot

  6. 6

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  7. 7

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  8. 8

    Suomeen saapunut Ralf Schumacher ylisti Kimi Räikkösen lahjakkuutta – huomautti kuitenkin yhdestä asiasta

  9. 9

    Teemu Selänne julkaisi jahdiltaan suloisen kuvan tyttärensä kanssa: ”Teemun prinsessa”

  10. 10

    Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  8. 8

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  9. 9

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  10. 10

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

  2. 2

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  3. 3

    Isä jätti 2-3-vuotiaat pikkulapset autoon ja meni ostoksille –pelastuslaitokselta vakava muistutus

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Ketjukolari aiheutti Nelostiellä kilometrin pituiset jonot

  6. Näytä lisää