Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Opintovelka paisunut kymmenessä vuodessa

Opintovelan määrä kasvaa Suomessa yleistä hintatasoa nopeammin.

Kun vuonna 2002 yhdellä velallisella asuntokunnalla oli opintolainaa keskimäärin 4600 euroa, viime vuonna vastaava summa oli noussut jo noin 5700 euroon.

Tämä tarkoittaa lähes neljänneksen lisäystä kymmenessä vuodessa.

Samassa ajassa kuluttajahintaindeksi on karttunut vajaalla viidenneksellä. Se mittaa kuluttajien tavaroista ja palveluista maksamien hintojen kehitystä.

Tiedot käyvät ilmi STT:n tekemästä selvityksestä. Ne perustuvat Tilastokeskuksen tilastoihin vuosilta 2002–2012.
 
Toimeentulon turvaaminen suurin syy

Suurin ja keskeisin syy opintolainan nostamiseen on toimeentulo, tuloksia  kommentoi Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYLin puheenjohtaja Marina Lampinen.

Hänen mukaansa elinkustannuksista ei selviä nykyisin pelkästään opintorahalla.

Samaa mieltä on puheenjohtaja Mikko Valtonen Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitosta, SAMOKista. Valtonen esittää myös toisen selityksen opintovelan kasvulle.

- On liiketalouden ja muiden alojen opiskelijoita, jotka näkevät muutakin käyttöä sille rahalle. -- Moni ei saa välttämättä opiskelija-asuntoa. Silloin on turvauduttava kalliimpiin asumismuotoihin tai hankittava jopa oma asunto, hän sanoo.

Lampinen uskoo opiskelijan ottavan lainaa sitä todennäköisemmin, mitä varmempana tämä työllistymistään pitää. Hän nimeää tällaisiksi velallisiksi esimerkiksi kaupallisen ja teknisen alan opiskelijat.

Helsinki on velkaantunut eniten

Yliopistokaupungeista selvästi eniten on velkaannuttu Helsingissä.
Siellä opintolainan määrä on noussut vuosikymmenessä melkein kolmanneksella eli 5400 eurosta noin 7000 euroon.

Vähiten velkaa on kertynyt Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä ja Vaasassa. Niissä kasvua on alle maan keskiarvon.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas) katsoo, että erot johtuvat mahdollisesti asumiskustannuksista. Hän luonnehtii Helsingin alueen vuokria kohtuuttoman korkeiksi.

- Hallituksen tulisi budjettiriihessä tehdä elvytyspaketti, jossa panostetaan nimenomaan kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen, erityisesti pääkaupunkiseudulla, Arhinmäki toteaa STT:lle sähköpostitse.

- Lähtökohtaisesti opintorahan ja asumislisän tason pitäisi olla sellainen, että opiskelijan ei tarvitse ottaa lainaa normaaleihin elinkustannuksiin. Tästä tavoitteesta ollaan vielä turhan kaukana.

Lampisen ja Valtosen mielestä opiskelijat ovat jokseenkin eriarvoisessa asemassa valtakunnallisesti. Heistä Lampinen tähdentää, että on oma valinta, missä tahtoo opiskella.

"Lainamäärät eivät ole valtavia"

STT:n selvityksessä ovat mukana kaikki opintovelalliset asuntokunnat eli myös ne, joissa ei opiskella enää täysipäiväisesti. Velallisia ei ole luokiteltu oppilaitosasteen perusteella.

- Lainamäärät eivät ole valtavia, jos miettii, millaisiin lainoihin ihmiset sitoutuvat. Korkotaso on alhainen. Opiskelijat ovat hyötyneet siitä, arvioi etuuspäällikkö Regina Ollila Kelan opintotukiryhmästä.

Hän sanoo opintolainan vähäisen käytön olleen Kelassa yksi huolenaiheista.

- Korkeakoululaisista noin 40 prosentilla on lainaa. Se, että systemaattisesti yli puolet jättää hyödyntämättä tämän yhden opintotuen osan, kertoo siitä, ettei sitä haluta käyttää.

Valtio takaa opintolainan automaattisesti korkeakoulussa

  • Opintotuki on kolmiosainen, muistuttaa Kela. Se muodostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainasta.
  • Vuodesta 2011 valtio on taannut opintolainan automaattisesti korkeakoululaisille. Vain ne opiskelijat, joilla on maksuhäiriö tai aiemmin maksamatta jäänyttä opintolainaa, eivät saa takausta pyytämättä.
  • Opintolainaa aiotaan uudistaa siten, että tavoiteajassa valmistuneet saavat osan velastaan anteeksi, kertoo opintotuesta vastaava ministeri Paavo Arhinmäki (vas).
  • Myös opintotukea päivitetään: se sidotaan indeksiin vuoden kuluttua.
  • Arhinmäki sanoo STT:lle, että opintorahan tasoa tulisi nostaa nykyisestä. Hän puolustaa "opintorahapainotteista mallia".

Lähde: STT
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    4. 4

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja: Hirvensalmella tutkitaan kahta tapon yritystä – rikosten ja hätäpuhelun välillä ”muutaman tunnin haarukka”

    4. 4

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää