Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Mieskaksikko katosi kovassa aallokossa - järvellä suuretsintä yöllä

Peräpohjolan poliisilaitos on aloittanut Enontekiön Pöyrisjärvellä vedenvaraan kovassa aallokossa joutuneiden miesten etsinnät maanantai-illan aikana.
Poliisi on saanut alueelle etsintään mukaan Rajavartiolaitoksen partion lisäksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kautta lisää etsintäväkeä ja kalustoa.

Pöyrisjärvelle menevän traktoritien kunto estää isojen veneiden kuljetuksen alueelle, mutta paikallisilta on saatu veneitä etsijöiden käyttöön.

Eri puolilta Lappia on koottu vedenalaiseen etsintään tarvittavaa teknistä välineistöä ja niiden ammattitaitoisia käyttäjiä sekä sukeltajia.

Etsintää tehdään naaraamalla kartoitettua onnettomuuspaikkaa ja tarkistamalla mahdollisia teknisten laitteiden ilmaisemia kohteita.

Pöyrisjärvellä tuulee juuri nyt melko voimakkaasti, ja järvi on vielä "vaahtopäillä", mutta tuulen ennustetaan hieman laantuvan yön aikana.

Tiistaina päivällä on ennustettu taas voimakasta tuulta, ja poliisi on suunnitellut etsinnän jatkuvan yön aikana niin kauan kuin se sääolojen puolesta on turvallista. Alueella on vielä yötön yö, ja valoisuutta riittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. 6

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    7. 7

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. Näytä lisää