Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

3-vuotias Väinö löytyi - poika oli kateissa koiran kanssa 1,5 tuntia

Julkaistu:

Nastola
Kadoksissa ollut 3-vuotias Väinö on löytynyt kolmen kilometrin päästä kotoaan.
3-vuotias Väinö ja perheen musta welshin corki -rotuinen koira hävisivät kymmenen jälkeen illalla Nastolasta omalta pihaltaan. Puolitoista tuntia myöhemmin poika ja koira löytyivät 3 kilometrin päästä kotoaan, Päijät-Hämeen poliisista kerrotaan.

− Poika löytyi hyvässä kunnossa talon pihalta. Onnellinen loppu siis, kertoo kenttäjohtaja Timo Äijö Päijät-Hämeen poliisilaitokselta.

Hätäkeskus sai tiedon pojan katoamisesta kello 22.25. Kaksi poliisipartiota ja naapurit etsivät poikaa.

Äiti kertoo, että vapaaehtoisia etsijöitä oli 50, joista 30 oli aivan ventovieraita. Hän kiittää sosiaalista mediaa ja välittäviä ihmisiä poikansa löytymisestä. Susanna Takala pyysi apua Väinön etsinnässä Facebook-sivuillaan.

− Ihanaa, että näin hyviä ihmisiä on olemassa. Moni ventovieras oli ajanut tunnin tullakseen tänne apuun etsimään. Sain soittoja Oulusta asti, että meidän puolesta rukoiltiin.

Juttua muokattu klo 00:46 ja kerrottu, että Väinö löytyi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Miltä näyttää Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    5. 5

      Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    8. 8

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    9. 9

      Edmonton kauppasi floppihyökkääjän – miten käy Jesse Puljujärvelle?

    10. 10

      Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Miltä näyttää Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    5. 5

      Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

    6. Näytä lisää