Armas

Kotimaa

Valikko

Poliisitutkinta: Perheenäiti myi seksiä pakettiautossa kotipihalla

Poliisi tutki viime keväänä Etelä-Suomessa monipolvista rikossarjaa.
Tutkinnan aikana selvisi, että lapsiperheen äiti on myynyt seksipalveluja kotitalonsa pihalla, pakettiautossa.

Aviomiestä alettiin epäillä muiden rikosten lisäksi myös parituksesta.

Äiti perusteli itsensä myymistä rahapulalla. Miehensä roolin hän kiisti täysin, idea oli naisen mukaan hänen omansa. Nainen kertoi myös käyttäneensä kaikki seksistä saamansa rahat itse.

- Muun muassa lasten tarpeisiin, nainen kertoi kuulusteluissa.

Pakettiauto oli alun perin hankittu matkailuautoksi, se oli sen vuoksi sisustettu. Matkoja sillä ei kuitenkaan tehty, koska auto ei läpäissyt katsastusta. Auto oli miehen nimissä.

- En kysynyt mieheltäni lupaa auton käyttöön, nainen vakuutti.

Syyte parituksesta kumottiin

Naisen bisnes ei ollut kuitenkaan salaisuus miehelle. Hänen ainoa oikeudessa todeksi osoitettu roolinsa oli kuskata lapset pois kodista silloin, kun nainen otti vastaan asiakkaita.

- (mies) ei ole ollut velvollisuutta estää YY:n (nainen) toimintaa, oikeuden päätöksessä todetaan.

Syyttäjän mukaan rahallista hyötyä toiminnan kautta tuli kahdessa kuukaudessa noin 6000 euroa.

Muun muassa lasten tarpeisiin

Miehen syyte parituksesta kumottiin. Hän sai kuitenkin kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion tuomion kahdesta pahoinpitelystä ja kahdesta virkamiehen vastustamisesta. Naisen syyte pahoinpitelystä hylättiin.

Käräjäoikeuden heinäkuun alussa antama tuomio ei ole lainvoimainen ja osapuolet voivat siitä vielä valittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    2. 2

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    2. 2

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    3. 3

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    4. 4

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. Näytä lisää