Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

Useita yhteydenottoja Ikaalisten epäselvästä kuolemantapauksesta - "Nuori mies juhli edellisen yön festareilla"

Ikaalinen
Sunnuntaiaamuna asfalttipihalta löytyneen ja myöhemmin kuolleen 18-vuotiaan nuoren miehen tapauksesta on tullut poliisille vihjeitä.
Sunnuntaina kello 7.20 löydettiin 18-vuotias mies Itsenäisyydenkatu 1:stä entisen osuuskaupan vierestä asfalttipihalta pahoin loukkaantuneena Ikaalisissa.

Ikaalisista kotoisin oleva mies todettiin kuolleeksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa myöhemmin sunnuntaina. Alkoholilla epäillään olevan osuutta asiaan.

Tapahtumien tarkka kulku on vielä epäselvä.

- Mitään yksiselitteistä vastausta meillä ei vielä ole, kertoo rikoskomisario Antti Heijari.

Yhteydenottoja on kuitenkin tullut tapauksesta, joka tuli julkisuuteen maanantaina aamulla.

- Voisi sanoa, että useita. Tarkastuksia on tehty ja tehdään edelleen, Heijari kertoo.

Ohikulkija löysi nuoren miehen aamulla. Alueella oli ollut Satahäme Soi -festivaalit, jossa menehtynyt oli ollut edellisenä yönä.

- En nyt tarkkaan pysty sanomaan mitä kaikkea, mutta kyllä siellä nuori mies oli yöllä, tapasi kavereitaan ja tuttujaan useampia.

Poliisi ei pysty sanomaan menehtyneen vammoista ja mahdollisesta tapahtumien kulusta. Ilmeisesti vammautuminen oli sattunut lähiaikoina, eikä mies ollut ollut pihalla kauaa vammautuneena. 

- Lähiaikoina kyllä, ei kovin kauan, mutta aikaa vielä haarukoidaan.

Poliisin mukaan rikoksen mahdollisuutta ei ole voitu rajata pois.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset tiedot siitä, miten mies on paikalle päätynyt sähköpostilla osoitteeseen: pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai soittamalla virka-aikana numeroon 050 313 7391.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    4. 4

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Juho Haapoja iski EU:n mestariksi ja 20 000 euroa rikkaammaksi

    9. 9

      Uskoisitko isoäidiksi? Tyrmäävä kaunotar villitsee Instagramissa aistikkailla kuvillaan – mukana koskettava viesti

    10. 10

      F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    4. 4

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. Näytä lisää