Uuno

Kotimaa

Valikko

Hallituspalkkiot paisuvat monissa valtionyhtiöissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Monet valtion osittain omistamat yhtiöt ovat nostaneet hallituspalkkioitaan suurista irtisanomisista huolimatta viime vuosina.

Tällaisia yhtiöitä ovat ainakin Kemira, Metso, Outokumpu, Ruukki, Stora Enso, TeliaSonera ja Tieto.

STT kertoi loppuviikolla, että valtaosa suurimpia irtisanomisia tehneistä suomalaisista pörssiyhtiöistä on korottanut hallituspalkkioitaan.

Selvitystä varten käytiin läpi vuodesta 2008 lähtien 20:n eniten potkuja antaneen listayhtiön palkkiot. Valtiolla on joko vähemmistö- tai enemmistöosuus yhdeksässä tarkastelluista yrityksistä.

Listan kolmanneksi suurin irtisanoja Stora Enso nosti viime vuonna hallituksensa puheenjohtajalle annettavan vuosipalkkion 135000 eurosta 170000:een. Samalla päätettiin lisätä myös hallituksen varapuheenjohtajan ja jäsenten palkkioita. Sitä ennen korotuksia ei ollut tehty pitkään aikaan.

Valtion sijoitusyhtiön Solidiumin toimitusjohtajan mukaan palkkioita pohdittaessa katsotaan muita saman toimialan ja kokoluokan kotimaisia ja ulkomaisia yrityksiä.

- Stora Ensoa voi verrata vaikka UPM:n palkkioihin, niin se kertoo sitä kuvaa, toimitusjohtaja Kari Järvinen vertaa.

UPM on maksanut jo kauan hallituksensa johtajalle 175 000 euron vuosipalkkion.
 
Solidium: Palkkioissa yhä korotusvaraa

Järvinen selittää palkkioiden nousua kasvaneella työmäärällä.

Hänen mielestään hallituspomon tehtävä vie paljon aiempaa enemmän aikaa kasvaneiden vaatimusten vuoksi. Palkkioissa on korotuspaineita, koska pesti työllistää huomattavasti tavallista hallitusjäsentä enemmän, Järvinen sanoo.

Hän ei allekirjoita sitä, että hallituksia palkittaisiin vaikeiden massairtisanomisten toteuttamisesta.

- Ne eivät kuitenkaan saa olla este palkkioiden pitämiseksi ajan tasalla.

Toimitusjohtajan kokonaispalkka kasvoi tarkastelujaksolla ainakin neljässä jättipotkuja antaneessa valtionyhtiössä. Näistä TeliaSonera ja Stora Enso korottivat samana aikana myös hallituspalkkioita.

- Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten johtajien palkat eivät ole kovin korkeita. Pörssiyhtiöiden johtajien palkat sitä paitsi laskivat viime vuonna, taantuma näkyy myös siellä, Järvinen huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    2. 2

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    3. 3

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Räikkönen syytti Bottasta kolarista – ”Hän jarrutti liian aikaisin, taas kerran”

    8. 8

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    9. 9

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    2. 2

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    3. 3

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. Näytä lisää