Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Soini: Suomen kansa on oikeudenmukainen tuomari

Julkaistu:

Politiikka
Perussuomalaisten puoluekokouksessa Timo Soini hyökytti hallituspuolueita puheessaan.
- Hallitus on härkäpäisyydellään ajamassa sekä kunta- että sote-uudistusta täyteen jumiin. Sitä vastuullinen opposito ei voi sallia, Soini sanoi.

Soini kannusti puoluekokousväkeä vastuullisuuteen.

- Typeryyttä on sanottava typeryydeksi ja urheutta urheudeksi. Suomen kansa on oikeudenmukainen tuomari. Ei meitä kukaan sorra tai pääse sortamaan!, Soini kiihdytti yleisöä.

Soini otti kantaa myös internetissä rehottavaan vihapuheeseen. Monia suomenruotsalaisia tai kaksikielistä Suomea puolustavia henkilöitä on uhattu väkivallalla.

- Vihapuhe ei kuulu suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Sananvapaus sen sijaan kuuluu. Olen poliittisella urallani saanut neljä tappouhkausta ja aimo annoksen alatyylistä palautetta.

Viime aikoina Soini on saanut kitkerää palautetta kannastaan tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

- Viimeinen ryöppy tuli, kun osallistuin rauhanomaiseen marssiin Pariisissa. Kannatan miehen ja naisen välistä avioliittoa. Joillekin se on liikaa.

- Terve järki kertoo, mikä on sopivaa ja mikä ei. Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisillekin. Minä en alistu pelon valtaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    2. 2

      Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

    3. 3

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    4. 4

      Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

    5. 5

      IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

    6. 6

      Isis suoritti äärimmäisen julmia kostoiskuja – osoitus naisten ja lasten kammottavista kärsimyksistä saarretussa Mosulissa

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kuvat: Vuoren rinne romahti Kiinassa – pieni kylä muuttui silmänräpäyksessä kuolemanloukuksi

    9. 9

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    10. 10

      Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    2. 2

      Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

    3. 3

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    4. 4

      Kahdeksanhenkisen seurueen vene upposi Saimaalla – haaksirikkoiset pelastautuivat veneeseen, joka joutui tuuliajolle

    5. 5

      IS-reportaasi itärajalta: Nudistit valtasivat vanhan rajan

    6. Näytä lisää