Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Juhlijat pitivät poliisin kiireisenä

Julkaistu:

Juhannusaaton ja juhannuspäivän välinen yö piti Päijät-Hämeen poliisin kiireisenä.
Hämeen hätäkeskus otti perjantain ja lauantain väliseltä yöltä yhteensä yli 600 tehtävää poliisille, pelastuslaitokselle ja sairaankuljetukselle.

Päijät-Hämeen poliisi hoiti yhteensä noin 160 tehtävää, joka on tämän vuoden suurin määrä. Putkat täyttyivät vahvasti päihtyneistä juhannusjuhlijoista, joita kirjattiin sisään 20.

Suurin osa poliisin tehtävistä liittyi häiriökäyttäytymiseen, ja myös Lahdessa ja Hollolassa sijaitsevat leirintäalueet työllistivät poliisia useamman kerran.

Eräälläkin Lahdessa sijaitsevalla leirintäalueella noin 20-vuotiaan naisen epäillään pahoinpidelleen vanhempaa naista heittämällä tämän maahan.

Poliisipartion selvitellessä asiaa naisen seurassa olleet miehet vastustivat poliisin toimia siten, että heidät jouduttiin ottamaan yöksi säilöön häiriökäyttäytymisen takia, ja heitä epäillään haitanteosta poliisia kohtaan.

Naista epäillään pahoinpitelyn lisäksi niskoittelusta, koska hän vaikeutti poliisin toimintaa monin eri tavoin. Nainenkin kiinniotettiin.

Lahden Kirkkopuistossa kahden alle 30-vuotiaan veljeksen epäillään pahoinpidelleen sivullisen henkilön siten, että tämä sai päähänsä tikkejä vaativan vamman.

Veljesten hallusta löytyi mm. retkikirves ja linkkuveitsi, joten pahoinpitelyn lisäksi veljeksiä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Aamulla kello 06:n jälkeen Kärkölässä anastettiin pakettiauto asuntoyhtiön parkkipaikalta. Anastajan matka jäi varsin lyhyeksi, sillä hän peruutti auton pihalta suoraan viereiseen ojaan.

Ajon päätyttyä anastaja poistui jalkaisin paikalta, mutta poliisipartio tavoitti epäillyn noin 20-vuotiaan lahtelaismiehen lähistöltä.

Mies puhalsi yli törkeän rattijuopumusrajan, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies otettiin kiinni.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    7. 7

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    10. 10

      Salama, rankkasade ja palohälytys keskeyttivät Bolshoi-ryhmän harjoituksen Olavinlinnassa – ”Valtava paukaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. Näytä lisää