Leevi

Kotimaa

Humalainen mies päräytti veneellä juhannuskokon läpi kesämökin pihaan

Julkaistu:

Varkaudessa mökkeilevä perhe hieraisi silmiään varhain juhannusaaton aamuna, kun mökin pihaan oli ilmestynyt käynnissä oleva vene.
Haukivedellä ajellut ruorijuoppo oli hurauttanut juhannuskokon läpi mökin pihaan noin 20 metrin päähän rannasta.

Perhe heräsi hieman ennen kello viittä aamulla veneen moottorin ujellukseen.

Pihalle tultuaan he huomasivat nuoren miehen nousevan veneestä ja lähtevän karkuun. Poliisi tavoitti miehen nopeasti mökin läheisyydestä. Alustavissa kuulusteluissa mies myönsi ajaneensa kyseistä venettä.

Veneilijä puhalsi 2,99 promillea ja kertoi poliisille nukahtaneensa ruoriin.

Poliisi pitää positiivisena, että muista rikkomuksista huolimatta miehellä oli sentään pelastusliivit tiukasti yllään.

Onnettomuus sattui Mankilansaaren edustalla vilkkaasti liikennöidyn laivareitin varrella. Varhain aamulla vesiliikenne reitillä oli tavallista vähäisempää.

Miehellä oli käytössään iso moottorivene, jossa on 200 hevosvoiman moottori.

27-vuotiasta miestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Yksi kuollut teräasehyökkäyksessä Saksan Wuppertalissa

    10. 10

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    10. 10

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    6. Näytä lisää