Irma, Irmeli

Kotimaa

Valikko

Raju muutos säässä: lämpötila laskee jopa 30 astetta

Yöpakkaset ovat mahdollisia pororajan pohjoispuolella.
Kesäkuun alun yllätyksellinen hellejakso alkaa viimein väistyä. Uutta viikkoa aloitellaan Suomen maassa huomattavasti viileämmissä lämpötiloissa.

Lapissa oleskelevien kannattaa jopa kaivaa villapaitoja esiin, sillä pohjoisessa luvassa voi olla hallaöitä. Halla tarkoittaa sitä, että ilman lämpötila maanpinnan lähellä voi laskea jopa pakkaselle.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Niko Tolmanin mukaan Etelä-Suomessa päivälämpötilat saattavat olla 15-20 astetta.

- Lapissa voi olla alle 10 asteen päiviä eikä yöpakkanenkaan ole mahdottomuus, hän sanoo.

Tilanne on hieman eriskummallinen, koska vasta viikko sitten aurinko hehkutti Lapin lämpötilat yli 30 asteen helteisiin. Ilman lämpötila putoaa hurjimmillaan pohjoisessa jopa 30 astetta.

Auringon painuttua mailleen lämpötila saattaa etelässäkin tavoitella 10 astetta. Maan keskiosissa lämpöä on vielä vähemmän, ehkä vain 5 astetta.

- Viileintä on keskiviikon tienoilla, Tolman kertoo.

Kaikki säästä IS:n sääpalvelusta tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

    9. 9

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    10. 10

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää