Perttu

Kotimaa

Joensuun konepistooliampujalle elinkautinen tuomio

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi torstaina elinkautiseen vankeuteen 34-vuotiaan vantaalaismiehen, joka surmasi miehen konepistoolisarjalla ja päähän lyömällä Joensuussa uudenvuodenyönä.
Lisäksi hän haavoitti toista miestä.

Käräjäoikeuden mukaan Tero Mika Tapani Niemeläinen syyllistyi murhaan, vaikka kiihtymystilassa tehty teko ei ollut vakaasti harkittu.

Murhaksi sen teki julmuus ja raakuus: tekijä löi lopuksi aseella vielä elossa olevaa aseetonta uhria useita kertoja päähän. Teko toteututettiin teloitusmaisesti. Toisen miehen haavoittaminen oli tapon yritys.

42-vuotias kuolonuhri kuului täysjäsenenä United Brotherhood -jengiin. Syyttäjä väitti ampujaa skiniksi, mutta siitä oikeus ei löytänyt näyttöä.

Oikeuden mukaan kyseessä ei ollut kahden rikollisjengin yhteenotto, vaan taustalla olivat ampujan ja uhrin henkilökohtaiset riitaisuudet.

Kuolonuhri oli saapunut väitetylle skinien kerhotalolle yhdessä United Brotherhoodin toisen jäsenen Timo Pekka Juhani Myllerin, 33, kanssa selvittämään erimielisyyksiä. Paikalla oli runsaasti väkeä.

Tulituksen aikana myös Myller ampui pistoolilla kohti konepistoolimiestä.

Itsekin konepistoolin luodista haavoittunut Myller tuomittiin muun muassa tapon yrityksestä 5,5 vuodeksi vankeuteen. Tuomion koventamisperusteena oli rikollisjengin jäsenyys.

Konepistoolin omisti 33-vuotias Arto Kalevi Nousiainen, joka yhdessä erään toisen miehen kanssa haki aseen autolla varastosta ennen yhteenottoa.

Oikeuden mukaan hän oli tietoinen siitä, että Niemeläinen tulee asetta käyttämään. Nousiainen tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen muun muassa avunannosta henkirikokseen ja sellaisen yritykseen.

Tuomioon sisältyy yli neljän vuoden jäännösrangaistus, kun hän menetti ehdonalaisen vapautensa.

Niemeläinen velvoitettiin maksamaan kärsimyskorvauksia tappamansa miehen neljälle omaiselle yhteensä 36000 euroa.

Jutussa syytettiin useita muita ihmisiä vähäisemmistä rikoksista. Muutama tuomittiin rikoksentekijän suojelemisesta. Kukaan paikalla olleista ei ilmoittanut poliisille ammuskelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    6. 6

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    9. 9

      Yle ja HS: Hampurin poliisilla tiedot kolmesta Turun puukotuksen epäillystä

    10. 10

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    4. 4

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    5. 5

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    6. Näytä lisää