Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Ely-keskuksen ylijohtaja pidätettiin virasta

Liikennevirasto pidättää Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ylijohtajan Matti Räinän virantoimituksesta häneen kohdistuvan rikostutkinnan ajaksi.
Viraston mukaan syyte vaikuttaa hänen edellytyksiinsä hoitaa tehtäviään.

Syyttäjä vaatii Räinälle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja petoksesta.

Syytettynä on myös Lapin ely-keskuksen entinen ylijohtaja Tapani Pöyry, joka jäi eläkkeelle viime vuonna.

Syytteet liittyvät toissa vuonna Meksikossa järjestettyyn kongressiin, johon Räinä ja Pöyry osallistuivat. Syytteen mukaan he eivät ole virkavelvollisuuksiensa mukaisesti osallistuneet kongressiin koko sen keston ajan, mutta heille kuitenkin maksettiin palkkaa ja päivärahoja koko ajalta.

Lopullisen päätöksen Räinän tehtävien keskeyttämisestä tekee työ- ja elinkeinoministeriö.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardolle uusi takaisku – IS seuraa Australian GP:tä

    3. 3

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Mies sai vakavia vammoja Tampereella roihahtaneessa tulipalossa

    6. 6

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    7. 7

      Kommentti: Suomalaiskuskeilla historiallinen tilanne F1:ssä – jo ensi vuonna tilanne voi olla aivan toinen

    8. 8

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    9. 9

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    10. 10

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardolle uusi takaisku – IS seuraa Australian GP:tä

    3. 3

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Mies sai vakavia vammoja Tampereella roihahtaneessa tulipalossa

    6. Näytä lisää