Miia, Mira, Mirva

Kotimaa

Valikko

Hittikuohari katosi Alkon hyllyiltä - nämä viedään käsistä ruokakaupoista juhannuksena

Alko pitää ovensa auki perjantaina puoleen päivään saakka.
Yksi juhannusta edeltävistä myyntihiteistä on ollut uusiseelantilainen kuohuviini Lindauer Brut. Lindaueria löytyy tällä hetkellä vain harvoista Alkon myymälöistä.

Alkon myynti kasvaa juhannusviikolla noin 60 prosenttia.

Juhannus on joulun jälkeen Alkon vilkkain sesonki, viestintä- ja markkinointijohtaja Mika-Pekka Miettinen kertoo.

Kauppa kiihtyy - makkaraa riittää

Prisman aluejohtaja Markku Tissolan mukaan juhannuskauppa käynnistyy käytännössä jo edellisenä maanantaina. Myynnit nousevat päivä päivältä, kiireisimmän hetken ajoittuessa torstaihin.

Yksittäistä juhannuksen myyntihittiä Tissola ei pysty nimeämään, mutta tiettyjen tuotteiden kysynnän hän kertoo nousevan selvästi.

Suomalaisethan syövät juhannuksena hyvin. Silloin grillataan, eli kaikki liha ja makkarat ovat kova sana.

Makkaran menekki on Tissolan mukaan moninkertainen verrattuna normaaliin kesäviikonloppuun. Tähän osataan kaupan alalla kuitenkin vanhastaan varautua, joten hän uskaltaa luvata makkaran riittävän kaupoissa.

Muita juhannuksen menekkituotteita ovat muun muassa grillit, grillihiilet, retkeilytarvikkeet ja erilaiset pelit.

Ota kantaa

Juhlitko juhannusta?

Kyllä 43% En 57%
Ääniä yhteensä 1907

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    5. 5

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    6. 6

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    7. 7

      Neuvokkaat nuoret seurasivat kengänjälkiä ja pitivät varasta paikallaan – poliisilla helppo työ napata epäilty

    8. 8

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    9. 9

      Kuvat: Helsingin keskustassa valtava määrä ihmisiä – ”Mantan lakitukseen tuli viime hetkellä useita tuhansia juhlijoita”

    10. 10

      72-vuotias ”kaksoisolento” vastasi Scarlett Johanssonin kutsuun – ”Katsotaan, saanko juotua hänet pöydän alle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    3. 3

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    4. 4

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    5. 5

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    6. Näytä lisää