Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Mihin leiriin Suomi kuuluu, presidentti Niinistö?

Kultarannassa jatkuvat maanantaina presidentti Sauli Niinistön järjestelmät ulko- ja turvallisuuspoliittiset keskustelut.
Sauli Niinistö itse oli aamupäivällä tyytyväinen aloituspuheiden antiin. Hän kuvasi keskusteluja ”reippaiksi”.

-Puheenvuoroja jäi valitettavasti käyttämättä. Mitä keskustelijoiden kanssa puhuin, niin tuntuivat olevan tyytyväisiä ja innolla jatkamassa, Niinistö sanoi.

Kultarannan seminaari järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Kultarantaan on kokoontunut vajaat sata asiantuntijaa, jotka keskustelevat ryhmissä erilaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista.  Varsinaiset ryhmäkeskustelut eivät ole julkisia.

Niinistöltä kysyttiinkin, onko Suomi nyt etsimässä uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

- Me olemme oikeastaan keskustelemassa, että osaisimme jatkossakin keskustella hyvin selkeästi ja avoimesti. Ulkopolitiikka on ollut erityisesti Suomessa tietyllä tavalla ehkä omalaatuisensa keskustelukulttuuri, ymmärrettävästikin, vähän vanhoistakin syistä.

- Sen keskustelun tuominen ikään kuin normaalin keskustelun piiriin on yksi tavoite. Voidaan puhua mistä tahansa selkeällä Suomen kielellä.

Varsinkin aamupäivän julkisissa puheissa keskustelu meinasi jumiutua sen ympärille, onko Suomi liittoutumaton ja miten liittoutumattomuus pitäisi määritellä. Presidentti Niinistö itse ei ole halunnut juuttua tällaiseen keskusteluun, jota hän kutsuu ”semantiikaksi”.

- Juristiajoistani on niin pitkä aika, etten muista, miten näihin terminologisiin väittelyihin pitää suhtautua. Siinä on aika paljon ilmeisesti semantiikkaa. En ole välttämättä sitä mieltä, että pitää löytää jokin lyhyt leima asioille, jotka ovat aika monimutkaisia.

Kultarannan keskustelut jatkuvat pitkin päivää teltoissa ja kasvihuoneissa ympäri Kultarantaa. Tilaisuus päättyy illalla.

Keskusteluista tehdään myöhemmin kirjallinen yhteenveto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    4. 4

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    5. 5

      Pelicansin avainpelaaja sivussa – poskiluu murtui karmivassa tilanteessa

    6. 6

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    4. 4

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    5. 5

      Pelicansin avainpelaaja sivussa – poskiluu murtui karmivassa tilanteessa

    6. Näytä lisää